Ystävänpäivän kirjaesittelyssä Dunne-sarjan viimeinen osa: Hyvä kun on rakkautta

Mikä kirja sopisikaan paremmin esiteltävksi näin ystävänpäivänä kuin Rose Lagercrantzin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama Hyvä kun on rakkautta -lastenromaani? (Kustannus-Mäkelä 2020, alkuteos Bonnier Carlsen Bokförlag, saatu kustantajalta) Kirja on Dunne-sarjan seitsemäs ja viimeinen osa, ja tämänkin suomennoksen on taidolla tehnyt Raija Rintamäki.

Aikaisempien Dunne-kirjojen tavoin tässäkin romaanissa tärkeässä asemassa on päähenkilön eli Dunnen ja tytön parhaan ystävän Ella Fridan ystävyys. Dunne ja Ella Frida olisivat erottamattomat, mutta valitettavasti Ella Fridan perhe on muuttanut jo ensimmäisessä osassa kauas Norrköpingiin, minkä takia fyysinen välimatka tyttöjen välillä on venynyt seitsemäntuntiseksi. Kumpikaan ei kuitenkaan ole unohtanut toista ja kaipaa jatkuvasti toisen luo. 

Kun Dunnen isä kosii naisystäväänsä Veraa, olettaa Dunne ilman muuta, että Ella Frida kutsutaan häihin mukaan. Hän on tyrmistynyt, kun saa kuulla, että morsiuspari vihitään pienimuotoisesti Roomassa Ruotsin suurlähetystössä. Dunne kauhistuu, että Ella Frida suuttuu hänelle, kun ei pääse mukaan. Vaikka Dunne kokee Roomassa erinäisiä seikkailuja ja pitää jopa häissä hauskaa, ei Ella Frida haihdu kauas hänen mielestään. Huolimatta Veran suuresta (ihanasta) salaisuudesta ja edessä häämöttävästä Venetsian-matkasta, päättää Dunne, että hänen on kerta kaikkiaan pakko päästä takaisin Ruotsiin parhaan ystävänsä luo. Kun Dunne sitten pääsee Ella Fridan kesämökille, näyttää todella siltä, että ystävä on pahasti pettynyt Dunneen, eikä haluakaan olla Dunnen kanssa. Tosiassa Ella Fridalla on ihan toinen syy olla niin torjuva, mutta sitä hän ei halua kertoa kenellekään...

Dunne-kirjat voivat vaikuttaa kepeiltä, eikä niissä ole tekstiä kovin paljon, mutta nämä näennäisesti helpot kirjat pitävät sisällään paljon isoja asioita vanhemman menettämisestä uuden rakkauden löytämiseen, eroihin, vanhemman masentumiseen ja lapsen sairastumiseen. Vaikka aiheet kuulostavat näin luettuna rankoilta, on Lagercrantz onnistunut löytämään kirjoihin ilmiömäistä positiivisuutta, joka paitsi kuvaa hienosti lapsen ajatusmaailmaa tekee tarinasta erittäin viehättävän. 

Dunne-kirjat ovat ihastuttavia tarinoita tunteista, ystävyydestä, elämän monimutkaisuudesta ja ennen kaikkea rakkaudesta, jota on hyvin monenlaista. Minua itseäni liikuttaa esimerkiksi kovasti, miten Dunne luokkakaveri Kudden välittää ja huolehtii tytöstä, vaikka tämän sydämessä ykkösystävän paikka on aina Ella Fridan. Tarinan lopussa Dunne kuitenkin kaukonäköisesti kirjoittaa päiväkirjaansa hänen ja Ella Fridan ystävyydestä:

... Me olemme vielä niin pieniä.

Emme ehkä enää tunne toisiamme, kun kasvamme isoksi?

Mutta nyt pieninä me rakastamme toisiamme.

Hyvä kun on rakkautta.

Aiemmat Dunne-esittelyni voit lukea täältä ja täältä.