Kettujuttuja - Kolme hännäkästä tarinaa: Kyyneleitä kirvottava Finlanfia Junior -ehdokas

Yksi tämän vuoden kuudesta Finlandia Junior -ehdokkaasta on Kaija Pannulan ja Netta Lehtolan tekemä kuvakirja Kettujuttuja - Kolme hännäkästä tarinaa (WSOY 2019). Teos on tekijöidensä esikoisteos. Se sisältää kolme lyhyttä kertomusta, joiden päähenkilö on hieman äreänoloinen ja introvertti kettu, joka kuitenkin toisen ketun avulla onnistuu laajentamaan maailmaansa ja avaamaan sydäntään uusille asioille ja ystäville.

Ensimmäisessä tarinassa kettu haluaa ryhtyä maalariksi. Se maalaa ikkunasta avautuvia maisemia, mutta harmittelee, että ne on pian maalattu. Ketusta paikallaan pysyvät kohteet ovat miellyttävimpiä maalattavia, ja sitä häiritsevät vallattamat mäyrän- ja jäniksenpoikaset, jotka pomppivat sen ympärillä.

Kun paikalle saapuu vieras kettu, avaa maalarikettu sille ovensa ja lopulta myös sisimpänsä. Vieras kettu opettaa sitä lähtemään hakemaan maalausinspiraatiota lähipellon sijaan muualta, vierailta poluilta, piilossa olevista lohkareista ja tuntemattomilta reiteiltä.
-Ajattele, tämä kaikki on sinun pihaasi. Voit maalata, missä haluat.

Toisessa kertomuksessa uusi kettuystävä on ilmeisesti lähtenyt matkoille, ja ensimmäinen kettu on taas eristäytynyt muista. Se haluaa olla yksin ja hakee rauhaa ja hiljaisuutta niin paljon, että lukitsee itsensä sisään ja muut ulos. Hiihtolenkille se lähtee vasta, kun huomaa, ettei pihalla ole ketään. Se ei halunnut kohdata ketään eikä puhua kenellekään.

Sitten se kuitenkin huomaa latunsa poikki kulkevat jäljet, kuin tassun ja hännän painaumat. Jäljet yhtyvät sen latuun ja johtavat ketun kotiovelle. Kotona sitä odottaa yllätys: sen ystävä on palannut matkaltaan, ja niin nuo kaksi istuvat teemukillisten ääreen jakamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan, eikä kettu enää olekaan yksin.

Kolmas kertomus on kaikista surullisin. Siinä kettu kasvattaa upeita ruusuja, joiden se haluaa kasvavan tasaisesti penkissä. Se ei tahdo katkoa ruusujaan maljakkoon, sillä niiden kuuluu kukkia pihalla. -Ruusun paikka on pensaassa, Kettu sanoi. -Ei ole mitään syytä poimia niitä maljakkoon. Sitten tapahtuu kuitenkin jotain odottamatonta, kun yksi naapurin mäyränpennuista sairastuu. Kesäkuussa se kuolee.

Kettu leikkaa kaikki ruusut ja vie ne kimpuiksi pikkumäyrän haudalle. Se ei jaksa hoitaa ruusujaan, mutta eräänä elokuun iltana se huomaa, että ruusupensaat ovat maan alla kasvattaneet versoja, ja pikkuruuja on nyt kasvanut ympäri pihaa. -Vallatkaa vaikka koko piha, kettu kuiskaa. Syksyllä kettu järjestää taidenäyttelyn. Se on ikuistanut tauluihin itselleen ja muille rakkaan, se ei häviäisi koskaan.

Kettujuttuja -kirjan loppu on yllättävä ja äärimmäisen koskettava. Luin tämän kirjan kolmen lapseni kanssa (7v., 5v. ja 3v.), ja viimeisen tarinan lukemisesta ei meinannut tulla kyyneleiden takia mitään. Hyvä kirja herättää keskustelua, ja sen tämä Finlandia Junior -ehdokas todella teki. Puhuimme lasten kanssa elämän rajallisuudesta, ystävyydestä, surusta, yksinäisyydestä ja uskaltamisesta. Vanhin lapsistani kyllä ihmetteli, miksi lapsille on kirjoitettu niin isosta aiheesta kuin lapsen kuolema. Toisaalta mietin itsekin, että valinta on aika radikaali, eivätkä kaikki ehkä halua lukea sellaisesta lapsensa kanssa, vaikka toki kuolema on osa elämää ja tässä kirjassa se tuodaan esiin kauniisti ja eläinhahmojen kautta etäännyttäen. Jäljellä jäävien eläinten - ystävien ja perheenjäsenten - kaipaus, rakkaus ja ilo muistoista on selvää.

Kettujuttuja - Kolme hännäkästä tarinaa on kaunis kirja, jossa kuvitus ja teksti lyövät kättä. Eläimet ovat ilmekkäitä ja värit vahvan maanläheisiä. Tarinat ovat hieman melankolisia, ja tempo verkkainen. Juro päähenkilö on jotenkin samastuttava, ja hänen uusi ystävänsä raikas tuulahdus, joka auttaa intoroverttiä päähenkilöä avartamaan maailmaansa. Vaikka tämä kirja on hieno, huomasin, että lapseni kokivat sen aika ajoin vähän tylsäksi (kiemurtelusta ja lasittuneista katseista voi lukea aika paljon). Paikoin tämä kirja olikin sellainen, että se tuntui jopa hieman meille aikuisille kirjoitetulta sadulta - ovathan päähenkilötkin selvästi aikuisia. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten Kettujuttuja Finlandia-kilpailussa pärjää. Yhtäkaikki iloitsen siitä, että ehdokaslistassa on mukana kaksi laadukasta kuvakirjaa (katso ehdokalsista alta).

Finlandia Junior 2019 -ehdokkaat:

- Frölander-Ulf, Lena: Nelson Tigertass / Nelson Tiikeritassu (Förlaget / Teos). Suomentanut Jaana Nikula (lastenromaani)
- Kontio, Tomi. Kuvitus: Warsta, Elina: Koira nimeltään Kissa tapaa kissan (Teos)
- Laakso, Maria. Kuvitus: Rojola, Johanna: Taltuta klassikko (Tammi)
- Laakso, Maria. Kuvitus: Rojola, Johanna: Taltuta klassikko (Tammi)
- Pannula, Kaija. Kuvitus: Lehtola, Netta: Kettujuttuja – Kolme hännäkästä tarinaa (WSOY)
- Rasi-Koskinen, Marisha: Auringon pimeä puoli (WSOY)

Kauhukirjoja halloweeniin lapsille ja nuorille

Olemme puhuneet tällä viikolla oppilaiden kanssa pyhäinpäivästä, kekristä, samhainista sekä Dia de los Muertos:ta. Oppilaita selvästi viehättää amerikkalaistyylinen halloween, koska silloin saa pukeutua hassusti, ripustaa värikkäitä koristeita ja kokea hyvänlaatuista jännitystä kummitusjuuttujen kautta. Jännitys ja pikkuripaus kauhua sopivasti annosteltuina ovatkin ihan hauskoja juttuja, joita monet oppilaistani toivovat myös lukemiensa kirjojen sisältävän.

Barbara Cantinin kirjoittama ja kuvittama (suom. Katariina Heilala) lastenromaani Mortina - Kuoliaaksi naurattava juttu (Tammi 2019, saatu kustantajalta) on juuri tällainen sopivasti kauhuelementtejä sisältävä kirja, joka sopii hyvin noin 1. - 3.-luokkalaisille lukijoille. Kirja kertoo Mortina-nimisestä zombitytöstä, joka tykkää elämästään vanhassa kartanossa Tuoni-tätinsä ja Kaiho-koiransa kanssa. Häntä kuitenkin harmittaa, että täti on ehdottomasti kieltänyt häntä menemästä tutustumaan läheisen kylän ihmislapsiin. Täti on näet varma, että jos ihmiset saavat tietää heidän olemassaolostaan, heidät karkotetaan Villa Tuonelasta. Eiväthän ihmiset siedä kummituksia tai zombeja!

Zombilapsetkin kaipaavat ystäviä! Mortina - Kuoliaaksi naurattava juttu on aivan ihastuttava kirja, jonka kuvituksestakin pidän kovasti.

Mortina kuitenkin kaikkien lasten tavoin ikävöi ystäviä ja yrittää jopa naamioitua ihmiseksi päästäkseen mukaan heidän leikkeihinsä. Täti kuitenkin pistää stopin moiselle suunnitelmalle. Sitten koittaa halloween, ja Mortina tajuaa tilaisuutensa tulleen! Muiden, kauhuotuksiksi naamioituneiden lasten keskellä hän ei pistäisi lainkaan silmään ja voisi mennä muiden mukana karkkikierrokselle.

Mortina siis hämää tätiään ja livahtaa tältä salaa kylään. Kaikki sujuukin hyvin siihen saakka, kun lapset alkavat esitellä hahmojensa kauhistuttavia ominaisuuksia toisilleen ja Mortina on tuudittautunut liiaksi turvallisuudentunteeseen ja iloitsee uusista ystävistään. Hän menee ja irroittaa päänsä muiden nähden! Tästä seuraa piiiiiitkä hiljaisuus, joka päättyy huutoon. Nimittäin pienen Jimi-pojan ilohuutoon: "Mutta sehän on ihan maailmankaikkeuden HYPERSUPERMAHTAVIN juttu! Olet ihan oikea zombi!!!" Ja niin zombityttö-Mortina saa kuin saakin ystäviä, ja ennen pitkään tätikin tottuu heidän vierailuihinsa Villa Tuonelassa. Parasta on, että ihmiskaverit lupaavat pitää Mortinan ja hänen perheensä olemassaolon visusti salaisuuten. Lupaathan sinäkin?

Toinen kevyt "kauhukirja" on Paula Norosen kirjoittamat Yökoulu-kirjat, joihin kuvituksen on tehnyt Kati Närhi. Sarjasta on ilmestynyt myös hyytävä Yökoulun pieni kauhukäsikirja (Tammi 2019, saatu kustantajalta), joka nimensä mukaan kertoo, millainen on kummituksia, zombeja, ihmissusia ja vampyyreja viliseä yökoulu eli koulu, jota kauhulapset käyvät yöaikaan. Kirjassa esitellään muun muassa yökoulun lukujärjestys, terveydenhoito, puhuvat pulpetit, koulun sääntöjä ja otteita henkilökunnan lähettämistä wilma-viesteistä (joista yhden rehtori oli tarkoittanut vaimolleen, mutta joka lähtikin koko koululle).

Norosen huumori on pettämätöntä, ja naureskelin ääneen lukiessani kirjasta valikoituja kohtia perheelleni aamupalapöydässä. Tiesittekö esimerkiksi, että yökoulussa suosittuja välituntileikkejä ovat muun muassa Kymmenen sormea laudalla, Kuka pelkaa tavallista ihmistä? ja Chililailua, jossa oppilaat maistelevat maailman tulisimpia chileja ringissä. Entä olitteko kuulleet, että yökoulun keittäjä Ilkka Rönkkönen on ainoa elävä ihminen koko yökoulussa? Hänet löydettiin viemäristä, jonne hän oli tipahtanut. Aivan paras oli kuitenkin kohta, jossa esiteltiin Yökoulun ennätyksiä, joista yksi on Yökoulun sitkein home. Tuo Tähtisädesieni oli asunut yökoulussa viisikymmentä vuotta, eikä luovuttanut edes peruskorjauksen ajaksi. Se piiloutui opettajanhuoneen kahvipannuun ja palasi remontin jälkeen koulun seinän rakenteisiin...

Testaa, oletko muuntuja! Tämän käsikirjan alussa on muutama kiva teisti, joiden avulla voit esimerkiksi varmistaa, sopisitko itse yökouluun.

Kollegani on lukenut Yökoulun pieni kauhukäsikirja -kirjaa näin halloweenin alla omassa kolmosluokassaan, ja oppilaat ovat kuulemma tykänneet siitä kovasti. Itsekin ihastuin tähän kirjaan ja ajattelin, että voisin ensi vuonna lukea tämän omille oppilailleni ja järjestää sitten halloweenin aikaan kirjan koulua mukailevat kauhukoulupäivän omassa luokassani.

Naulakkoina toimivat käärmeet, jotka rehtori on pelastanut työttömyydeltä.

Muita lapsille ja nuorille sopivia kauhukirja:

• Harri István Mäki: Mörkökirja (mörkötarinoita, ei pelottava)
• J.K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat (velhomaailman satukirja)
• Mauri Kunnas: Hui kauhistus! (klassinen kuvakirja kummajaisista)
• Ilkka Auer: Anastasia (nuortenromaani, oikeasti hyytävä)
• Antti Saarnio & Cata Ahlbäck: Aavepoika Aapeli ja Mörkölinna (lasteromaani, jännittävä)
• Juha-Pekka Koskinen & Miranda Mord: Gabriel Hullo -sarja (riimiteltyjä kummituskuvakirjoja)
• Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä -sarja (pientä jännitystä ja kummitusjutta, nuortenromaani)
• Paula Noronen & Kati Närhi: Lukupalat-sarjan Yökoulu-kirjat (helppolukuinen)
• Magdalena Hai & Teemu Juhani: Lukupalat-sarjan Painajaispuoti-kirjat (helppolukuinen)
• Mila Teräs & Silja-Maria Wihersaari: Kirjakärpänen-sarjan Hotelli Hämärä -kirjat (helppolukuinen)

Osallistuin Yökoulu ja Mortina -kirjoilla Yöpöydän kirjat -blogin Niinan järjestämään hyytävään Halloween-lukuhaasteeseen.

Katsaus Helsingin Kirjamessuihin 2019

Vierailin tänä vuonna Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 25.10. ja lauantaina 26.10. Perjantai oli täynnä hienoja kirjakeskusteluja ja upeita kohtaamisia kirjaystävien kanssa. Lauantaina olin messuilla lasteni kanssa, ja silloin vietimme aikaa lähinnä lasten alueella.

Ensimmäiseksi kävin kuuntelemassa, miten Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen sekä Pauliina Laitinen-Littorin ja Antti Marttinen keskustelivat kirjoistaan Punainen vaate (Bazar) ja Kolme punaista rubiinia (Aula & Co) haastattelija Juha Hietasen kanssa. Molemmat kirjat ovat taidedekkareita. Olen lukenut Nuotion ja Soinisen kolme Salome Virta -dekkaria, joista Punainen vaate on uusin. Taidemaailma ja niihin sijoittuvat rikokset (esim. taideväärentäminen) ovat kiinnostavia aiheita kirjoille, ja aiheeseen paljon perehtynyt Laitinen-Littorin kertoikin, että taideväärentäminen on niin suuri bisnes maailmalla, että hän itse vaihtoi väitöskirjansa aiheenkin, sillä koki liian vaaralliseksi tutkia sitä. Hurjaa! Oli mielenkiintoista kuunnella, millainen kirjoitusprosessi on ollut, kun kaksi kirjailijaa on kirjoittanut romaaninsa yhteistyössä.

Tämän jälkeen seurasin Minna Maijalan ja Suvi Ahon keskustelua Minna Canthista (haastattelijan nimi meni valitettavasti ohi), jonka ajatusten ajankohtaisuutta tänäkin päivänä kumpikin haastateltavista korosti. Minna tarttui eläessään näkemiinsä epäkohtiin kirjoittamalla niistä. Näitä Minnaa koskettaneita aiheita olivat muun muassa naisten oikeudet, yhteiskunnallinen eriarvoisuus, mielenterveyskysymykset ja tyttöjen koulutus. Minna oli tuottoisa kirjailija, joka kirjoitti muun muassa näytelmiä, kirjeitä, lehtikirjoituksia ja novelleja. Sekä Maijala että Aho kehoittivat kuulijoita lukemaan Minnan novelleja ja kirjeitä, joista Minnan äänen voi ikäänkuin kuulla. Emme voi tietää, mitä Minna olisi nyky-yhteiskunnasta ajatellut, mutta eläessään hän ei epäröinyt tarttua tärkeiksi katsomiinsa aiheisiin, vakkeivat kaikki sitä arvostaneetkaan.

Minua kiehtovat naistaiteilijoista kertovat kirjat, joten kuuntelin, kuinka Vilja Perttola haastatteli Meri Genetz - Levoton sielu -kirjan kirjattanutta Sanna Ryynästä. Kuten varmasti monelle suomalaiselle, myös minulle Genetz on tuntematon suomalainen naistaiteilija, mutta joka ehdottomasti ansaitsisi tulla tunnetummaksi. Tämä on ongelma suomalaisessa taidehistoriassa: moni upea naistaiteilija on jäänyt historian hämäriin ja vaille sitä kiitosta, joka hänelle olisi kuulunut. Miehisessä maailmassa naistaiteilijoita on pidetty lähinnä harrastelijoina, ja kahden maalarin liitossa miehen on automaattisesti ajateltu olevan vaimonsa "opettaja", ja taiteilijavaimon tehtävä on ollut ensisijaisesti hoitaa kotia ja vain toissijaisesti harrastella kuvataidetta.

Toki kävin tutkimassa myös lasten aluetta, ja ilahduin siitä, että se oli tänäkin vuonna kauniisti somistettu, ja lapsille oli tarjolla kaksi lavaa (isompi Kumpula ja pienempi Toukola), lukunurkkaus, kirjastoauto, Kuvittajien CaféKuvitus, Muumiteltta, Kirjakioski ja muun muassa Galaxin ja Pikkukakkosen maja. Varsinkin lauantaina alueella oli valtavasti väkeä, ja ilahduttavasti moni lapsista oli vanhempiensa kanssa käpertynyt säkkituoleille lukemaan ja myös tutkimaan myynnissä olevia lastenkirjoja.

Inspiroiva CaféKuvitus.

Heli Rantala esittelee Kumpula-lavalla kirjoittamaansa lastenromaania
Suurenmoinen sitruunaseikkailu. (WSOY2019)
Se on meillä esikoisen kanssa kesken, joten tulen palaamaan tähän romaanin myöhemmin.

Toukola-lavalla pyöri messujen aikana monta ohjelmaa, jossa kirjailija paitsi esitteli kirjaansa myös veti erilaisia työpajoja askarteluista ja värityksistä vauhdikkaampiin riehumisleikkihetkiin. Kumpula-lavalla oli myös paljon kirjaesittelyjä, ohjattuja tuokioita ja suosikkihahmojen esiintymisiä.

Me kävimme lasten kanssa katsomassa Muumien "Nipsun rohkeusjuhlan" lauantaina. Täytyy sanoa, että olin aika pettynyt tähän Muumi-showhun, jonka juoni kummastutti minua. Lavalla esitetyssä tarinassa Pikku Myy haluaa Mumipeikon, Muumimamman ja Muumipapan kanssa tehdä Nipsusta rohkeamman, koska Nipsu on heistä liian arka. Tämä sinällään on mielestäni jo aika vanhentunut tapa ajatella - nykylapsien soisi olla rohkeita, arkoja, ujoja, ihan mitä vain, ilman, että tulisi paineita olla muunlainen...

Noh, he muumiväki päättää tehdä Nipsulle jekun, eli uskottella, että kummitus hyökkää Papan, Mamman ja Myyn kimppuun. Arka Nipsu onnistuu lopulta voittamaan pelkonsa ja ystäviensä vuoksi hyökkää kummituksen kimppuun! Mitä tekee Myy sitten? Nauraa ja pilkkaa Nipsua: "Etkö huomannut, että tämä on vaina pöytäliinä. Sinä uskoit!" Aika kurja tapa Myyllä kommentoida kavereille lapsille suunnatussa esityksessä. Esityksen lopuksi pistetään pystyyn juhlat, koska Nipsusta tuli rohkea. Siis rohkeus on se kaikkein tärkein, juhlittava asia, ei se, että Nipsu oli valmis pelastamaan ystävänsä heitä uhanneen kummituksen hampaista! En tykännyt.


Toki lapseni halusivat monien muiden lasten tavoin halia muumeja sekä lauantaina alueella pyörineitä Tatua ja Patua sekä Herra Hakkaraista. Ekaluokkalainen ja viskarini osallistuivat lauantaina myös LasseMaija Etsivätoimisto -työpajaan, ja kaikki lapset rauhoittuvat kesken messuhulinan Muumi-telttaan kuuntelemaan Muumi-satua.

Taianomainen Muumi-maja

Minä kävin seuraamassa perjantai-iltana Kumpula-lavalla esiintyneitä Runomatkaopas - Harjoituksia ja työpajoja lapsille -kirjan (Aviador Kustannus) kirjoittaneita Pirkko Ilmasta, Riika Kotkaa, Elina Pullia ja Johanna Venhoa. Tämä kirja vaikutti erittäin mielenkiintoiselta näin ammattikasvattajan näkökulmasta, ja sainkin kirjasta arvostelukappaleen. Tulen siis palaamaan siihen täällä blogissa myöhemmin.

Lauantaina osallistuin Into Kustannuksen järjestämään bloggaritilaisuuteen, jossa esiteltiin Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tekemä, ensimmäinen lapsille suunnattu tietokirja ilmastonmuutoksesta. Ihme ilmat! - Miksi ilmasto muuttuu on tarpeellinen teos, jota kirjailija Ruohosen mukaan oli kuitenkin haastava tehdä. Lasten on hyvä tietää aiheesta, heiltä ei tule pimittää tietoa (he kyllä kuulevat ilmasto-aiheisia keskusteluja jatkuvasti), mutta tieto pitää tarjota lapsille ymmärrettävässä muodossa, eikä lastenkirja saa aiheuttaa lapsissa pelkoa. Kuvittaja Ahokoivun mukaan kuvitus ei saa olla ahdistavaa, se on paikoin jopa humoristista, mutta silti se ei saa vesittää tekstin tärkeää sanomaa.

Ertimo kertoo kirjoittaneensa kirjan erityisesti kulttuurin ja yhteiskunnan näkökulmasta, sillä hän haluaa ihmisten ymmärtävän, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa heidän elämälleen. Loppu kirjassa on toiveikas, sillä kuten Ertimo perustelee: "Aikuisten tehtävä on toimia, kaikkien tehtävä on haaveilla." Hän myös muistuttaa, että tätä kirjaa lapsen ja aikuisen on hyvä lukea yhdessä, eikä sujuvastikaan lukevaa lasta saa jättää yksin kirjan teemojen äärelle. Tämän kirjan oikeudet on jo myyty Ruotsiin, Norjaan, Viroon ja Serbiaan.

Teimme muutamia messuhankintoja, joiden joukossa on muun muassa Mimmi Lehmä ja Wallu -kirjoja.

Kalkaros pitää Puuskupuh-oppilaalle taikaliemituntia Aviador Kustannuksen pisteellä.

Tässä olivat minun Kirjamessuni pähkinänkuoressa. Olin etukäteen ruksinut ohjelmasta vaikka mitä keskusteluja, joita aioin käydä kuuntelemassa, mutta kuten kohdallani aina, messusuunnitelmat elivät valtavasti. Tapasin ystäviä, tutkin kustantajien myyntipöytiä, jäin niin sanotusti suustani kiinni vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa, enkä ehtinyt seuraamaan kaikkia aikomiani keskusteluja. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä messukokemus oli tänäkin vuonna mahtava. Kiitos bloggaripassista Messukeskukselle.

Hurja Maija (Haluavatko kaikki tytöt leikkiä prinsessoja?)

Kirjailija Johanna Hulkko ja kuvittaja Marjo Nygård ovat tarttuneet uusimmassa yhteisessä kuvakirjassaan siihen melko sitkeään ennakkoluuloon, että kaikki tytöt haluavat pukeutua naamiaisissa ihaniksi prinsessoiksi ja pojat rohkeiksi ritareiksi, rosvoiksi tai prinsseiksi. Tämä aihe on etenkin näin Halloweenin aikaan ajankohtainen, ja olen itsekin törmännyt siihen lasteni entisessä päiväkodissa, jossa järjestettiin naamiaisten sijaan Prinsessat ja ritarit -päivä sillä ajatuksella, että tytöt pukeutuvat prinsessoiksi ja pojat ritareiksi. "Yäk", sanoin sanoin silloin ja sanon edelleen.

"Yäk!" taitaisi sanoa myös villissä Muurukaiset-ryhmässä päiväkotia käyvä Maija kirjassa Hurja Maija (Karisto 2019), kun päiväkodissa pidetään naamiaiset, ja ryhmän aikuinen Lissu pohtii tytöille ääneen: "Kukahan teistä on kaunein prinsessa". Maijasta Lissu hymyilee kuin hauki sen sanoessaan.

Maija kyllä antaa äidin pukea kotona hänet sekä parhaan ystävänsä Samuliinan prinsessoiksi, laittaa huulipunaa ja pitsihepeneitä. Prinsessa-asussa on kuitenkin vaikea hyppiä ja liikkua ja punatut huulet tuntuvat tahmeilta ja saavat Maijan näyttämään ihan pusukalalta. Maija ei tunnista tällingistä itseään ja ehdottaa Samuliinalla, että ystävykset menisivät kylpyyn pesemään itsensä puhtaiksi pakkelista. Vaahdon seassa Maija ja Samuliina pistävät pystyyn mahtavat merirosvoleikit, jossa tytöt näyttävät taivaanmerkit muun muassa möhkäkalalle ja hirmuahvenelle.

Maijaa eivät siis kiinnosta prinsessaleikit lainkaan. Hänellä on hyvä mielikuvitus, ja leikeissä uiskentelevat erilaiset keksityt kalat, ja niinpä molemmat tytöt päättävt pukeutua päiväkodin naamiaisiin merirosvoiksi. Päiväkodissa Lissu yrittää vielä kehua, kuinka hienoja merirosvoprinsessoja  Maija ja Samuliina ovat, mutta Maija korjaa topakasti: "Olen merten kauhu, hurja Maija, enkä sääli yhtäkään tulitokkoa."

Maija on ihana ja rohkea pikkutyttö, joka ei arastele sanoa, mitä ajattelee ja näyttää kiusaajilleenkin pitkää nenää. Hänen puuhistaan olemme lasteni kanssa saaneet lukea jo aiemmin kirjasta Ihana Maija. Suosittelen Hurja Maija -kirjaa paitsi kaikille lapsille - prinsseille, prinsessoille, merirosvoille, avaruussankareille, eläintekesyttäjille ja muille hahmoille - myös meille aikuisille, joista jotkut tarvitsevat hieman lempeää ajatusten tuuletusta. Annetaanhan kaikkien lasten ollaisia sellaisia kuin he haluavat sukupuoleen katsomatta? Mikäs siinä, jos tyttö haluaa olla prinsessa tai poika astronautti, mutta pidetään mielessä, että yhtä lailla tyttö voi pukeutua villiksi merirosvoksi tai ritariksi ja poika saattaa haluta olla vaikka kaunis ballerina!

Satupäivän kirja: Misse ja Lapin taikayö

Hyvää Satupäivää kaikki tarinoiden ystävät! Tänään, Sadun nimipäivänä 18.10. satuja juhlitaan eri puolilla Suomea kirjastoissa, teattereissa, päiväkodeissa ynnä muissa vastaavissa paikoissa.

Minäkin haluan esitellä teille Satupäivän kunniaksi täällä blogissa perinteisen sadun. Kyseessä on Misse ja Lapin taikayö -satukirja (Hillcottage Oy, saatu kustantajalta), jossa pieni Alina-tyttö pääsee yölliselle seikkailulle Lapin kauniiseen tunturimaisemaan yhdessä metsän eläinten kanssa. Sekä tarinassa että kuvituksessa luonto on vahvasti läsnä, ja huolimatta siitä, että saduille tyypilliseen tapaan eläimet osaavat puhua, ovat keskenään ystäviä ja eivätkä kavahda ihmislasta, on kirjassa myös selkeä opettavainen puoli.

Alina on äitinsä kanssa käymässä mummon luona Lapissa, ja lähtee Misse-kissan kanssa talviyöhön etsimään revontulia ja sen päästä mahdollisesti löytyvää aarretta. Alina tapaa retkellään suden, poroja, ilveksen, kärpän ja ahman, jotka kertovat tytölle elintavoistaan ja ominaisuuksistaan. Tämä satu on taianomainen ja varsin hyväntahtoinen. Jännittävin hetki koetaan, kun ahma on jäänyt vajaan jumiin ja Alina menee vapauttamaan sitä. Siksipä tämä satu sopii pientenkin lasten iltasaduksi.

Kirjan lopussa on vielä lukijoita varten lyhyet tietotekstit kustakin tekstissä esiintyneestä eläimestä, ja sen tuotosta 0,50e menee Luonnonperintösäätiölle ja 0,50e Suomen Luonnonsuojeluliitolle. Kirjan on kirjoittanut Emiliana Salomon ja kauniin kuvituksen on taiteillut taiteilijanimimerkki Oksi.