Tapahtumavinkki tulevalle lauantaille

Lauantaina 5.8. Helsingin Suvilahdessa järjestetään tapahtuma, johon kaikkien ya-kirjallisuuden fanien kannattaa ehdottomasti osallistua! Kyseessä on  Hel-YA! eli Helsinki Young Adult Literary Convention -niminen fanitapahtuma, jonka ohjelmassa on muun muassa paneelikeskusteluja ya-kirjailijoiden kanssa, signeerausta ja ulkomaalaisten kirjailijoiden videotervehdyksiä. 



Hel-Ya!:ssa on mukana monia nuorille aikuisille kirjoittavia suomalaisia kirjailijoita kuten esimerkiksi Salla Simukka, Elina Rouhiainen, Juuli Niemi ja Siri Kolu. Tapahtumassa pääsee keskustelemaan myös kustantamon edustajien kanssa kirjojen kirjoittamisesta ja julakisemisesta. 

Tapahtuman järjestävät yhdessä Kaiken Entertainment, Gummerus, Tammi, Otava ja WSOY. Idea tapahtumaan lähti kuitenkin Young Adult -kirjallisuuden faneilta itseltään, kun kaksi fanityttöä alkoi pohtia, miksei ya-kirjallisuuden ympärille ole perustettu omaa tapahtumaa. Koska sellaista ei vielä Suomessa ole tehty, päättivät tytöt, että sellainen pitäisi tempaista pystyyn! 




Aion ehdottomasti itse mennä paikalle, ja odotan erityisesti keskusteluja "Tytöille, Pojille, Muille: Kuka kirjoittaa kenelle" sekä "Kuinka minusta tuli (YA)-kirjailija. Päivän viimeisenä ohjelmanumerona on Elina Rouhiaisen Muistojenlukija-kirjan julkkarit. 

ps. Tapahtuman Facebook-sivuilla vinkataan, että paikalle voi tulla mihin aikaan vain ja sieltä voi tietysti poistua kesken ohjelman, mutta lipulla pääsee ilmeisesti sisään vain kerran.

4 kommenttia:

  1. Uusi ulkonäkö :) Ajattelin ensin, että tulinko oikeaan blogiin :) Tuo tapahtuma kiinnostaa kovasti, mutta se on kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, kaipasin kesällä hieman vaihtelua, mutta en kyllä aivan täysin ole tyytyväinen tähän. Saapi nähdä, vaihdanko talven tullen takaisin vanhaan! :D Harmi, että tapahtuma on liian kaukana. Olisi ollut mukava tavata!

      Poista
  2. Viimeisimmän tiedon mukaan käytössä on leimajärjestely, eli voi sekä poistua että palata takaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tietojen päivityksestä Maija! Hyvä juttu, jos edestakainen kulkeminen onnistuu. :)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.