Kolme kirjaa kolmesta karhusta

Lastenkirjahyllyymme on sattumalta kerääntynyt peräti kolme kirjaa Kultakutrista ja kolmesta karhusta. Mielestäni kiinnostavin näistä kolmesta on 1970-luvulla julkaistu Karhulan talossa. Sen on englantilaisen kansansadun mukaan kertonut ja kuvittanut Elizabeth Shawn (suom. Riitta Mäyrälä).  Sen kuvitus on melko pelkistettyä, värit simppeleitä ja jotenkin, noh kovin seitkytlukulaisia. Olisin voinut kuvitella, että tämä kirja ei jaksa kiinnostaa lasta kovin pitkään, sillä itse olisin lapsena pitänyt kirjaa tylsän näköisenä. Kuitenkin myös lapsi tuntuu olevan kovin kiinnostunut juuri tästä versiosta.

Toinen versio on Peliko lastenkirjojen ilmeisesti 60-luvulla julkaisema pahvinen läpyskä 3 pientä nallea, jossa värit ovat iloisia ja kuvat jotenkin herttaisen siviä kaikessa vanhanaikaisuudessaan. Viimeinen tarinaversio Kultakutrista ja kolmesta karhusta (suom. Raija Viitanen) löytyy 1990 julkaistusta Peikkomuorin satuja -kirjasta. Kirjan kauniit, realistiset kuvat on piirtänyt Maj Fagerberg.


Jostain syystä esikoinen on viime aikoina halunnut lukea näitä kolmea kirjaa varsin monta kertaa. Kultakutrin ja karhujen tarina itsessään lienee kaikille tuttu; Pieni tyttö lähtee seikkailulle syvälle metsään ja päätyy tutkimaan kolmen karhun taloa. Siellä hän syö nallejen puurot, rikkoo tuolin ja päätyy uinumaan autuasta unta pikkunallen sänkyyn, josta kolme karhua hänet vihdoin löytää. Minäkin olen sadun kuullut monesti lapsena, mutta vasta nyt aikuisena hieman kummeksuttaa tarinan opetus. Kultakutri säikähtää karhuja niin kovin, että juoksee kotiin, eikä enää koskaan lähde yksin niin syvälle metsään. Tuntuu erikoiselta, että tarinan lopussa ohitetaan kokonaan se seikka, että Kultakutri oli tunkeutunut toisten kotiin, syönyt muiden ruuat ja rikkonut toisten omaisuutta. Lapsena minulle ainkin jäi sellainen olo, että kiukkuiset karhut olivat tarinan pahiksia. Ainoastaan Peikkomuorin satuja -kirjan tarinassa Kultakutri "ei ole ollut yhtä utelias näkemään, millaista toisen kotona on".


On aika mielenkiintoista lukea samasta, tutusta sadusta kolme hieman erilaista versiota - varsinkin, kun meillä ne jostain syystä aina halutaan lukea peräkkäin. Vielä lapsemme ei ole ihmetellyt, miksi sama tarina onkin hieman erilainen eri kirjoissa ja kuvat kovin erilaisia. Ehkä näidenkin keskustelujen aika vielä tulee (ja sisäinen opettaja minussa jo hyrisee innosta *heh*).

Kommentit