Lääkärireissun pelastus

Pari päivää sitten huomasin, että kaksi ja puoli vuotiaan esikoisemme oikea korva vuosi jotain märkää. Korvatulehduskierre oli jo selätetty vuosi sitten keväällä asennetuilla putkilla, jotka tietääksemme olivat vielä paikoillaan lapsen korvissa. Pikaisella googlettamisella selvisi, että vuotavaan korvaan on yleensä kaksi selitystä: korvatulehduksen takia puhjennut tärykalvo tai putkikorvan tulehdus. Kummatkin vaihtoehdot merkitsivät pikaista lääkärireissua.

En suorastaan hihkunut riemusta, sillä (lihas)muistissa on vieläkin, miten pitelin kirkuvaa ja paniikissa itkevää lasta sylissäni korvalääkärin koittaessa epätoivoisesti tutkia hurjasti vastaanpanevaa potilasta. Koin kuitenkin jonkinsortin ahaa-elämyksen, kun muistin, että edellisellä kirjastoreissulla olimme lainanneet Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjan Veera lääkärissä (Otava, 2012). Kirjassa Veera lähtee terveystarkastukseen mukanaan Outolasta kotoisin olevat Tatun ja Patu. Vaikka pojat jännittävätkin valtavasti lääkäriä ja terveystarkastusta he huomaavat, että se on täysyin turhaa. Tatulle ja Patulle esitellään lääkärin välineitä ja rutiinitarkastukseen kuuluvia toimenpiteitä. Löytyypä teoksesta myös mainio kohta, jossa selitetään, miten pöpt tarttuvat ja korostetaan käsienpesun tarpeellisuutta.

Olimme jo tutkailleet ja lukeneet kirjaa esikoisen kanssa, ja hän oli tuntunut pitävän siitä kovasti. Niinpä selitin pojalle, että hänen korvansa on kipeä, minkä takia pitäisi mennä lääkäriin. Sitten olikin helppo näyttää kirjasta, mitä lääkäri tulee tutkimaa;  hän kuuntelee ehkä keuhkot stetoskoopilla, katsoo kurkkuun valolla (ei, se ei satu..) ja tutkii korvat korvalampulla. Ja ihmeiden ihme, tämän preppaamisen jälkeen lapsi lähti lääkäriin isänsä kanssa ihan hyvillä mielin.

Poika tuli kotiin lääkäristä korvatulehdusdiagnoosin ja antibioottireseptin kanssa, mutta ei ollut tippaakaan itkuinen. Ensimmäiseksi hän kertoi, että mahaa ei oltu tutkittu (siis keuhkoja kuunneltu) eikä edes kurkkuun katsottu. Tuon lääkärireissun jälkeen olemme lukeneet Veera lääkärissä -kirjaa useaan kertaan, ja aina saan kuulla, että lääkärin korvalamppu oli erilainen kun kuvassa, eikä kurkkuakaan tutkittu. Jotta kiitos vaan Veera, Tatu ja Patu, karkotitte (ainakin toistaiseksi) yhden pienen pojan lääkärikammon!

En ole mikään suuri Tatun ja Patun fani, mutta nämä Veera-kirjat miellyttävät minuakin. Ne ovat kuvakirjan muotoon kirjoitettuja lasten pieniä tietokirjoja, joissa opittavaa on vaikka kuinka paljon. Tatu ja Patu hyppivät kirjoissa mukana, mutta nämä Veera-kirjat ovat silti selkämpi kuin varsinaiset Tatut ja Patut. Veeroja on helpompi lukea pienillekin lapsille, sillä niissä tarina on suoraviivaisempi ja aukeaman visuaalinen toteutus selkeämpi. Omasta hyllystämme löytyvätkin moneen kertaan luetut Veera ja maatalon eläimet sekä Veera ja menopelit. Tuo menopelit varsinkin iskee autohulluun pikkupoikaamme toden teolla. Sarjan neljättä osaa Veeran keittiöpuuhat emme ole vielä löytäneet kirjastosta. Ehkäpä seuraavalla kirjastoreissulla sitten...

EDIT 21.11.14. Jos haluaa lukea laadukkaan lasten lääkärikirjan, kannattaa tutustua Kristiina Louhen kirjaan Tomppa ja tohtori Korva.