Muumi-kirjojen -lukuhaaste alkaa kolmella kuvakirjalla

Eilen alkoi Muumi-kirjojen -lukuhaaste, ja sen kunniaksi aloimme esikoisen kanssa lukea kirjaa Muumit ja suuri tuhotulva (WSOY, uusintapainos 2020). Lisäksi luimme kolmikkoni kanssa kolme muumi-kuvakirjaa, joissa kaikissa seikkaillaan ja voitetaan pelkoja.

Ensimmäiseksi luimme omasta lapsuudestanikin tutun kurkistusaukkoja sisältävän kirjan Kuinkas sitten kävikään? (WSOY, 23. painos, 1987, suom. Hannes Korpi-Anttila). Muistan, miten jännittävältä tämä kirja pienenä tuntui, ja huomasin nyt sitä omille lapsilleni lukiessa, että seikkailun tuntu ja salaperäisyys ovat edelleen vahvasti läsnä kirjan alusta loppuun asti. Kuvat ja tarina ovat leikkisän vauhdikkaita, kuljettaahan tarina muumipeikon ja hänen mukaansa päätyneen Mymmelin ja Myyn muun muassa läpi pohjattoman peltipurkin, Hommulin imurinletkun ja Hattivattien sähköä ritisevän talonkin.

Aluksi Muumipeikko lähtee muumimamman pyynnöstä hakemaan maitoa kaupasta ja yrittää kuljettaa sen kotiin muumitaloon. Tehtävä saattaa kuulostaa helpolta, mutta sisältää monta mutkaa ja uutta tuttavuutta. Aina tapahtuu jotain yllättävää eli Kuinkas sitten kävikään? - ja vaikka kaikki pääsevät lopulta turvallisesti perille, on maito muuttunut piimäksi. Muumien elämänasenne on kuitenkin valoisa, eikä mammakaan hätkähdä, vaikka jää ilman maitoa. Ainahan voi nimittäin juoda mehua!

Tove Jansson on kirjoittanut Kuinkas sitten kävikään? -kirjan ja toisena lukemamme Kuka lohduttaisi nyytiä -teoksen (WSOY, 9. painos, suom. Kirsi Kunnas) runomuodossa, ja tekstit on painettu pääasiassa vanhalla kaunokirjoituksella. Aluksi hieman takeltelin niitä ääneen lukiessani, ja lastenkin piti pinnistellä, jotta he pysyivät kirjojen juonessa mukana.

Kuka lohduttaisi nyytiä ei ole yhtä jännittävä kuin Kuinkas sitten kävikään?, mutta seikkailuntäyteinen kirja sekin. Pieni yksinäinen nyyti, joka pelkää vähän kaikkea möröstä uusiin tuttavuuksiin, lähtee etsimään maailmasta kolkkaa, jossa sen olisi hyvä olla. Matkalla se tapaa iloisia henkilöitä, joille ei kuitenkaan uskalla sanoa mitään. Ja koska se uskalla puhutella vieraita, se jää aina ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun se löytää pullopostikirjeen, jossa eräs tuittu kertoo yksinäisyydestään ja pelostaan. Nyyti ymmärtää, että tämä tuittu on sitä itseäänkin suuremmassa hädässä ja lähtee rohkeutensa keräten etsimään tuittua. Ja lopulta nyyti ajaa mörön eli itse pelon ja yksinäisyyden pois. Lopulta löytää itselleen lohduttajan ja lohdutettavan.

Tämä kuva kirjassa Kuka lohduttaisi nyytiä? on suosikkini kaikista näiden kolmen kirjan kuvista.

Kolmas lukemamme muumi-maailmaan sijoittuva kuvakirja Vaarallinen matka (WSOY 2018, alkuteos 1977, suom. Alice Martin) on myös kirjoitettu runomuotoon, mutta kieltämättä lukemista helpotti se, että tämä kirja on painettu tavallisin painokirjaimin. Vaarallinen matka on minulle aivan uusi tuttavuus, mutta varsin hauska sellainen. Tove Janssonin kuvitustyyli on tässä kirjassa erilaista kuin kahdessa yllä esittelemässäni. Kuvat ovat ääriviivoiltaan pehmeitä ja maalauksellisia, ja luovat huikean visuaalisen taustan Toven kirjoittamalla tarinalle.

Kirjan alussa pieni Sanna-tyttö herää kiukkuisena ja purkaa kaiken kiukun kissaansa. Hän jopa toivoo, että vaarallisin vaara tulisi tänne näin, niin nauraisin, ja kaikki kääntyisi nurinpäin. Sanna ei ehkä ole koskaan kuullut, että pitää varoa, mitä toivoo, sillä toive saattaa toteutua. Niin käy nyt Sannalle, kun hän hävittää vanhat silmälasinsa ja löytää uudet, joiden läpi nähtynä kaikki muuttuu vallan kummalliseksi: tuttu metsä magrovesuoksi, kissa jättiläiskissahirviöksi ja oma peilikuva suohirviöksi. Sanna juoksee läpi magrovesuon rannalle, josta vesi on hävinnyt ja ymmärtää, että kaikki outous johtuu hänen toiveestaan. Tyttö tapaa myös merkillisiä henkilöitä: Hemulin, pienen koiran sekä Tiuhtin ja Viuhtin. Myös Nipsu juoksee pian paikalle paetessaan purkautuvaa tulivuorta. Yhdessä he kaikki lähtevät kohti turvallista paikkaa eli Muumilaaksoa. Tie sinne on pitkä ja vaikea, ja näyttää siltä, etteivät he koskaan pääse perille. Matkan varrella on este jos toinenkin. Onneksi seikkailu kuitenkin lopulta päättyy hyvin, ja he pääsevät Muumiperheen vieraiksi.

Oliko kaikki totta,

on Sannalle hämärää,

mutta jos sen oikein ottaa,

ei niin tärkeää.

Minua ihastuttaa näissä kaikissa kolmessa kuvakirjassa se, miten Toven huikea mielikuvitus tulee niistä ilmi. Hänellä on kyllä todella ilmiömäinen kyky luoda mielikuvitusmaailma, josta ei puutu ihastuttavia hahmoja, juhlia, suuria tunteita, jylhiä maisemia eikä vaaraa ja seikkailua. Kannustava sanoma pelkojen voittamisesta on myös läsnä kaikissa kolmessa kirjassa. Ajoittain voi olla vaikeaa ja yksinäistäkin, mutta muumien maailmassa tarinat päättyvät hyvin.

Haluatko sinä lähteä mukaan Muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen ja auttaa samalla Itämeren suojelussa? Kurkkaa haaste tämän linkin kautta.