Ensimmäinen muumitarina: Muumit ja suuri tuhotulva

Muumit ja suuri tuhotulva (WSOY, uusi painos 2020, arvostelukappale kustantajalta) on ensimmäinen Tove Janssonin kirjoittama muumitarina, ja se julkaistiin 75 vuotta sitten. Tove itse tosin kirjoittaa kirjan esipuheessa, että kyseinen tarina on saanut alkunsa jo sotatalvena 1939, jolloin hän innostui kirjoittamaan satua, muttei halunnut kirjoittaa prinsessoista, prinsseistä tai pienistä lapsista. Toven sadun päähenkilöksi valikoitui hänen pilapiirroksistaan tuttu äkäinen hahmo, jonka Tove nimitti Muumipeikoksi. Vuonna 1945 Tove sitten viimeisteli tarinan ja lähetti sen kustantamoon. Onneksi lähetti, sillä sen jälkeen hän jatkoi uusien muumiseikkailujen kirjoittamista.

Minulle muumit ovat kaikkein tutuimpia animaatiosarjasta Muumilaakson tarinoita, joka sai ensi-iltansa televisiossa minun ollessani lapsi. Myös omat lapseni ovat katsoneet kyseistä sarjaa ja olemme lukeneet myös kuvakirjoja, joiden hahmojen ulkonäkö on sarjan hahmojen kaltainen. En ole lukenut muumiromaaneja aiemmin, joten tuntui luontevalta aloittaa juuri tuosta ensimmäisestä muumitarinasta eli Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta. Luimme sen yhdessä esikoiseni kanssa iltasatuna.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat aikaan ennen, kun muumiperhe on asettunut asumaan Muumilaaksoon muumipapan rakentamaan siniseen taloon. Itseasiassa olin melko hämmästynyt, sillä tarina kertoo siitä, kuinka Muumipeikko ja hänen äitinsä ovat lähteneet etsimään itselleen turvallista asuinpaikkaa sekä kadonnutta isää. Erityisesti yllätyin siitä, että Muumipeikon isä oli kadonnut lähdettyään hattivattien matkaan, koska ei osannut asettua aloilleen.

-Kerro isästä, pyysi Muumipeikko.
-Hän ei ollut tavallinen muumipeikko, hänen äitinsä sanoi mietteissään ja surullisena. -Hän halusi aina muuttaa, kaakeliuunista toiseen. Hän ei viihtynyt missään. Ja sitten hän hävisi - lähti hattivattien, pikku vaeltajien mukaan. (s.15)

Muumimamma kertoo Muumipeikolle paitsi tämän kadonneesta isästä myös muumien historiasta. En ollut tiennyt, että alunperin muumit ovat asuneet tavallisten talonpeikkojen kanssa ihmisten kodeissa, yleensä kaakeliuunien takana.

-Joitakin meistä asuu siellä varmasti vieläkin, sanoi Muumimamma. -Siellä missä ihmisillä on vielä kaakeliuuneja, nähkääs. Mutta lämpöjohdoista me emme pidä. (s.15)

Tove luo tässä ensimmäisessä muumisadussa historian muumipeikoille ja loihtii esiin satumaisen ja mielikuvituksellisen maailman, jossa asuu muumien lisäksi monia muita erikoisia hahmoja, joihin moniin Muumipeikko ja hänen äitinsä tutustuvat seikkailunsa aikana. Heti tarinan alussa heidän matkaansa lähtee pieni pelokas Nipsu, joka kulkee mukana aivan tarinan loppuun asti. Osa otuksista on kilttejä ja ystävällisiä kuten esimerkiksi kaunis tulppaanista syntynyt Tulppaana-neito, haaksirikkoisia auttava punatukkainen poika ja luolan sisään ihmeellisen, huvipuistomaisen kodin itselleen rakentanut silinteripäinen vanha herra. Näiltä he saavat apua ja tukea etsintäretkellään. Toiset otukset ovat vaarallisia ja pelottavia, ja heitä muumit pakenevat jopa henkensä kaupalla.

Vaaroja aiheuttavat pelottavien otusten lisäksi myös luonnonvoimat. Etsiessään Muumipappaa Muumipeikko kumppaneineen lyöttäytyy yhteen hattivattien kanssa ja lähtee näiden veneen kyytiin. Meri on kuitenkin arvaamaton, ja retkeläiset joutuvat myrskyn kouriin. Lopulta he selviävät rantaan kyytiin hypänneen merenpeikon ansiosta, mutta ei mene kauaakaan, kun Muumimamma, Muumipeikko ja Nipsu joutuvat taas luonnonvoimien armoille. Tällä kertaa seikkailijoiden kiusaksi tulee sade, joka yltyy pian päiväkausia kestäneeksi rankkasateeksi. Sataa niin paljon, että nousee tulva, joka peittää maat alleen.

Oli yhä vaikeampaa tarpoa eteenpäin, vesi nousi nousemistaan ja lopulta heidän piti pelastautua pienelle vuorelle, ettei virta veisi heitä mukanaan. Siellä he istuivat ja katselivat, kuinka kohisevat pyörteet tulivat yhä lähemmäksi, ja tunsivat pian vilustuvansa. Joka puolella kellui huonekaluja, taloja ja suuria puita, jotka tulva oli temmannut mukaansa. (s.39)

Tulva tuo kuitenkin tullessaan jotain hyvää, sillä heidän luokseen lipuu pullo, jonka sisään joku on kirjoittanut viestin. Viestissä eräs muumipeikko kertoo odottavansa pelastajaa puussa yksinään, nälissään ja viluissaan. On selvää, että viestin on lähettänyt matkaan Muumipeikon isä. Jälleen kerran muumit saavat apua eräältä paikalle sattuneelta henkilöltä eli tällä kertaa marabuhaikaralta, joka on kadottanut silmälasinsa. Muumipeikko löytää haikaran silmälasit ja tämä auttaa heitä pääsemään yksinäisen Muumipapan luo.

Siellä, valtavan puun ylimmillä oksilla, istui märkä murheellinen muumipeikko tuijottamassa veden yli. ... Hän oli niin ällistynyt ja iloinen, kun marabuherra laskeutui puuhun ja koko hänen perheensä kapusi haikaran selästä oksille, ettei saanut sanaa suustaan. -Nyt me emme koskaan enää eroa, nyyhkytti Muumimamma ja otti hänet syleilyynsä. (s.50) 

Kirjan lopussa muumit ja Nipsu pääsevät kauniiseen laaksoon, jossa he asettuvat asumaan Muumipapan rakentamaan ihanaan taloon. Tarinan lopetus enteileekin jo uusi seikkailuita, tarinoita ja muumikirjoja:

-Tämä talo on kaunein mikä meillä voi koskaan olla. Hän otti Muumipeikkoa kädestä ja astui sisään taivaansiniseen huoneeseen. Ja siinä laaksossa he sitten elivät elämänsä loppuun asti, mitä nyt jonkun kerran kävivät vaihteen vuoksi matkalla muualla.

Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan muumien maailmaan Toven ensimmäisen tarinan kautta. Muumeilla - ja etenkin Muumimammalla - tuntuu olevan paljon enemmän luonnetta kuin mihin olen lasteni kanssa aiemmin tottunut. Oma lapseni oli jopa vähän närkästynyt, kun Muumimamma eräässä kohtaa tarinaa oikein suutahti ja sanoa kivahtaa tavalla, jollaista animaatiosarjan Muumimammalta ei ole totuttu kuulemaan. Koko muumeja ympäröivä maailma tuntuu aika paljon arvaamattomammalta ja hurjemmalta kuin televisiosarjassa ja sen pohjalta tehdyissä kuvakirjoissa. Kuten jo kolmea Toven kirjoittamaa ja kuvittamaa kuvakirjaa esitellessäni kirjoitin, Tove tuntuu rakastavan seikkailutarinoita, ja huimia tapahtumia löytyy paljon myös tästä Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta.

Luin tämän kirjan osana Muumikirjojen lukuhaastetta, johon osallistumalla juhlitaan Muumi-tarinoiden 75-vuotisjuhlavuotta sekä otetaan osaa Itämeren suojelutyöhön. Sinäkin voit vielä lähteä mukaan haasteeseen!

Lue lisää haasteesta:
http://luetaankotama.blogspot.com/2020/02/suojellaan-itamerta-lukemalla-eli-muumi.html