Lastenkirja ennakkoluuloista ja kateudesta: Abrakaseepra

Helen Dochertyn kirjoittama ja Thomas Dochertyn kuvittama Abrakaseepra (Mäkelä, 2015) on kertomus kateudesta, mustasukkaisuudesta ja siitä, mitä nämä kurjat tunteet voivat saada aikaan. Juoruilu ja väärien syytösten esittäminen on rumaa, mutta aika inhimillistä silloin, kun katalat tunteet mustaavat mielen. Lasten kirjoissa on onneksi yleensä onnellinen loppu ja juoruilijakin tajuaa oman ilkeytensä ja osaa pyytää tekojaan anteeksi - ennen, kun on liian myöhäistä. Tämä kirja on toki mukava kirja luettavaksi muutenkin, mutta erityisen paikallaan se on silloin, kun lasten keskuudessa ilmenee kateutta tai pahanpuhumista. Kirjan on suomeksi lorutellut Terhi Leskinen.

Kansi on houkutteleva. Kaipaisin kuvaan vielä mustasukkaista vuohta.

Torkkulan kylä on hiljainen ja elämä kovin tylsää. Kellään ei ole tekemistä ja aika mataa. Eräänä päivänä hauskuutukseen ja taikatemppujen tekemiseen erikoistunut Abrakaseepara pyöräilee kaupunkiin ja ryhtyy pitämään siellä majaa. Kylän elämä vilkastuu ja kaikki ovat haltioissaan, kun seepra tekee temppujaan, kertoo matkoistaan kaukaisiin paikkoihin ja leikittää lapsia. Ainoastaan vuohi on epäilevä, eikä tahdo sietää seepran saamaa huomiota. Se alkaa levittää seeprasta juttuja ja kylvää epäilyksen siemeniä myös muiden eläinten mieleen. Loppujen lopuksi vuohi onnistuu kääntämään muut eläimet seepraa vastaan ja uskottelee, että seepra on epäluotettava, sillä sillä on raitoja. Vuohi nakuttaa raidat kieltävän kyltin puuhun, ja niin seepra joutuu yön hiljaisuudessa pakkaamaan taikakiskansa ja hyppäämään taas pyörän selkään. Seepra ei siis löytänyt itselleen kotia tästäkään kylästä.

Dochertyn kuvitustyyli on ilmeikästä ja mustekynien(?) viivat on hänelle ominaiseen tyyliin jätetty näkyviin.

Kun aamu valkenee, muut eläimet kauhistuvat, kun huomaavat seepran noin vain kadonneet. Muuan pieni vuohi sitten avaa suunsa ja tiuskaisee vuohelle, että on sen vika, että seepra joutui lähtemään. Häpeä iskee vuoheen ja se ymmärtää, kuinka kurjasti on toiminut. Eläimet lähtevät kiireen vilkkaa seepran perään, ja vuohi anoo tätä tulemaan takaisin. Abrakaseepra on anteeksiantava ja palaa vuohen ja muiden eläinten kanssa kylään. Seepra jatkaa taikashowtaan ja vuohikin keksii lopulta, missä on itse hyvä. Hän leipoo kerrassaan suussasulavia herkkuja, joille mikään ei vedä vertaa. Ja se raidat kiertävä kyltti kiskotaan maahan ja unohdetaan sinne!

Abrakaseepra opettaa, että vaikka, joku olisi erinäköinen kuin muut, hän ei silti ole huonompi tai kurjempi kuin muut. Arvokas opetus sekin. Meillä poika ei tosin oikein pitänyt tästä, sillä se vuohi on niin tuima ja ilkee.