Luontoretkellä Kirjavan kissan kanssa

Tykkään valtavasti näistä erilaisista lapsille tehdyistä luontokirjoista, varsinkin niistä, joissa luontoon tutustutaan sadun ja loruttelun kautta. Olenkin aikaisemmin esitellyt muun muassa aivan mahtavia valokuvalorukirjoja sekä Miljan talvi ja Miljan syksy -kirjat, joissa lapsia tutustutetaan luontoon ja kansanperinteisiin sadun kautta. Ilokseni sain Maahengeltä heidän kustantamansa lorukuvakirjan Kirjavan kissan luontoretki (2015). Tämän hauskan teoksen loruista vastaa Lotta Kujanpää ja kuvat on tehnyt Ilma-Sofia Kuismanen.



Sympaattisen näköinen kirjava kissa lähtee luontoretkelle, jonka aikana hän kohtaa erilaisia, luonnonvaraisia eläimiä ja tutustuu niiden elintapoihin. Tarina on kirjoitettu lorumuotoon, ja sen seuraaminen vaatii lukijalta - tai kuulijalta - hieman kehittyneempää kykyä ymmärtää kuulemaansa sekä kykyä abstraktiin ajatteluun. Siinä mielessä kolmevee esikoisemme ei ehkä ollut kirjan varsinaista kohderyhmää, sillä huomasin, että hän ei vielä ymmärtänyt loruista kovin paljon. Niiden kautta lukija nimittäin parhaimmillaan saa lisätietoja lorujen eläimistä, vaikka osa loruista onkin hauskaa hölynpölyä:

" Vähemmistövaltuutettu, rouva Norppa Lumous
toivoo, että tapahtuisi norppavallankumous.

"Oikeus elintilaan on puolueeni motto.
    Kohtalomme ei voi olla kuin lauantainen lotto."

Rouvan palopuheessa on tenhoava sointi
    nyt kissaammekin kiinnostaa norpan hyvinvointi.

    Puoluetta kannattaakseen kissa ostaa arpalipun.
Voitto osuu kohdalle, saa vispilän ja sipulinipun!"
(Lotta Kujanpään loru kirjasta Kirjavan kissan luontoretki)




Vaikka poika ei ehkä tekstiä ymmärtänyt, kaikin paikoin ainakaan, hän paneutui sitäkin innokkaammin kirjan kuvien tutkimiseen ja jäi miettimään loruista bongaamiaan pieniä yksityiskohtia. Kuvien kautta pääsimmekin itseasissa aika hyvin sisälle kirjan tapahtumiin ja eläinten tapoihin. Kirjan lopussa kirjava kissa kehottaa lukijaa lähtemään uudestaan samalle tutkimusretkelle ja antaa nyt lukijalle muutaman etsimis- ja kuvanlukutehtävän mukaan...

Tämä kuva on hauska "Taistelevat metost" -maalauksen pastissi.
Sen kohdalla poikamme pohti, miksi linnut ovat niin vihaisia,
ja kävimme keskustelua omasta tilansta ja reviiristä



Koululaisten kanssa loruja voisi lukea pohdiskellen samalla, mitä ne kertovat kyseisestä eläimestä. Tällaista kirjaa, josta huomaa, miten paljon tekijät ovat nauttineet sen tekemisestä, on kiva lukea!
Myös Pihi nainen on lukenut lastensa kanssa Kirjavan kissan luontoretken ja hekin tykkäsivät kirjasta kovasti.





Pssst... Huomasittehan, että Luetaanko tämä? -blogia voi nyt seurata myös Facebookin kautta? Klikatkaahan itsenne tykkääjiksi tämän sivun oikeassa sivupalkissa olevan kuvakkeen kautta. :)

4 kommenttia:

  1. Koska kirjan lorut eivät ole tosiaan aivan yksinkertaisia, tykkäsi jopa 9-vuotiaskin niistä kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva kuulla, sillä arvelinkin, että kirja soveltuisi ihan hyvin vielä senkin ikäisille. Ikähaitari voisikin olla siinä (3)5-9-vuotiaissa.

      Poista
  2. Kuulostaa veikeältä! Tämä pitää saada luentaan!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.