Kummituskertomuksia koululaisille: Kummajaisten kylä

Olen työssäni luokanopettajan huomannut, että moni oppilas kaipaa luettavakseen kirjoja, joissa on jännitystä ja tapahtuu jotain vähän pelottavaa. Nyt tiedän, mitä kirjaa suosittelen kaikille niille isommille alakoululaisille (5.-6.-luokkalaiset, tai open valikoiden lukemana myös 3.-4.-luokkalaiset) sekä yläkoululaisille oppilaille, jotka haikailevat kevyiden kauhujuttujen perään. Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittama Kummajaisten kylä (Haamu Kustannus, 2014, arvostelukappale kustantajalta) on oikein oiva teos kaikille, jotka eivät kavahda kertomuksia ihmissusista, vampyyreista ja muista kummajaisista.



Kummajaisten kylä koostuu viidestätoista luvusta eli lyhyemmästä kertomuksesta, jotka voi lukea joko peräkkäin ja jotka toimivat myös yksittäin luettuna. Kirjan kehyskertomuksessa seurataan viides- ja kuudesluokkalaisten Sampon, Saran, Nikon, Annin, Oton ja Karrin elämää yhden vuodenkierron ajan. Päähenkilöiksi nousevat Sampo, sisarukset Nikoja Anni sekä Sampon serkku Sara, joka vierailee paljon Korpikylässä asuvan Miina-mummonsa luona. Tarinoissa on mukana myös iso joukko muita hahmoja, joista kiehtovimpia ovat tarkkanäköinen, etiäisiä saava Miina-muumo, erikoinen erakko Hukkas-Jalo ja tiukkapipoinen opettaja Kalju-Aaro.



Nuorten elämä Korpikylässä vaikuttaa olevan juuri sellaista, kun koululaisten elämä tuntuu yleensä olevan; Kaverit ovat kaikille tärkeitä, mutta toisinaan kaverisuhteet ovat mutkikkaita, kenkku opettaja aiheuttaa harmitusta,  ja vastakkainen sukupuolikin alkaa jo vähän kiinnostaa murrosiän kynnyksellä olevia nuoria. Korpikylässä elämä ei suinkaan aina ole pelkästään tavallista, sillä huhujen ja havaintojen perusteella Korpikylässä voi kohdata esimerkiksi kummituksia, susinaisia ja henkiolentoja. Korpikylän nuoret joutuvatkin karmiviin tilanteisiin jahdatessaan tarinoiden kummajaisia. Varsinkin Sara on kovin innokas selvittämään, onko paikallisissa kauhukertomuksissa perää.



Jokaisen luvun alussa on siihen sopiva mustavalkoinen kuva, jonka on tehnyt Miranda Koskinen. Kuvat ovat omiaan herättämään lukijan kiinnostuksen, ja erityisesti päättömän jäniksen ja hurjan, mustan kissan kuvat ovat mielestäni hienoja. Itse asiassa minä olisin itse laittanut mustan kissan kuvan kanteen, sillä se olisi varmasti hurjuudellaan houkutellut useampia uteliaita nuoria tarttumaan tähän mainioon kirjaan.




Kuten Haamu Kustannuksen julkaisemaan, niin ikään Mervi Heikkilän kirjoittamaan kirjaan Louhen liitto (Haamu, 2015), myös Kummaisten kylään on kustantajan sivuilla tarjolla äidinkielen opettaja Jaana Ala-Huissin (FM) laatimat tehtävät. Opettajana iloitsen tästä kovasti! ;)

Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet muun muassa myös Jonna/ Kirjakaapin kummitus, Lukutoukka/ Krista, Jonna/ Kirjakaapin avain, Rouva Huu/ Lastenkirjahylly sekä Satu Ekoluoma/ Satun luetut.


8 kommenttia:

  1. Mainiolta kuulostava kirja, laitanpa vinkin korvan taakse tai kirjoitan muistikirjaan ylös. Uskoisin, että saan mukavaa yleisöä tälle kirjalle.

    VastaaPoista
  2. Ompas kivoja kuvia tuossa kirjassa ja kuulostaa jännältä, taidan suositella pikkuveljelle. :)

    VastaaPoista
  3. Eikös vaan olekin. Koskisella on ihanan omintakeinen kuvitustyyli. :) Toivottavasti pikkuveljesi tulee tykkäämään tästä! Ja hei, tervetuloa lukijaksi.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tutustuin tähän vähän aikaa sitten. Kuvitus oli ihana (ja allekirjoitan: kissa tai vaikkapa tuo kummituskoira olisi ollut kansikuvana paljon toimivampi). Teoksessa oli jotain samaa kuin R.L. Stinen 11-14-vuotiaille suunnatuissa kauhukertomuksissa. Nimittäin jokaisella tarinalla/luvulla oli lopussa jokin erikoinen käänne, aivan kuin Stinen romaanien loppuratkaisuissakin. Toimiva ratkaisu, joka muistuttaa hieman lukunautintoa ruokkivia cliffhangereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvänen aika, olinkin kokonaan unohtanut nuo R.L. Stinen Goosebumpsit, vaikka eräs entinen oppilaani oli jopa aikaanaan noiden suurkuluttaja. Kiitos muistutuksesta! Itse en olekaan lukenut ainuttakaan. Muutamassa luvussa loppuratkaisu jäi toisiaan kutkuttavan avoimeksi (esimerkiksi kirjan aloituskertomuksessa).

      Poista
    2. Minä löysin Stinen seiskaluokalla ja luikin varmaan suurimman osan ilmestyneistä. Alkoivat vaan loppupeleissä muistuttaa liikaa toisiaan: päähenkilön ikä ja sukupuoli yleensä sama ja loppukäänne oli yllättävyydestään huolimatta toisteinen, aiemmin kerrotun nurinkuriseksi nyrjäyttävä paljastus. Nautin silti osasta teoksia suurestikin. Etenkin ensimmäisenä lukemani Varjojen kaupunki jäi mieleen hyvin, kun nuhakuumeen sänkyyn kaatamana ahmin sen kokonaan, vaikkei mitään muuta jaksanutkaan tehdä. Uppoavat siis kohderyhmäänsä hyvin, myös poikalukijoihin - jotka lienevät olleen ensisijainen kohderyhmä.

      Poista
    3. Muistelisin joskus katsoneeni Stinen kirjojen takakansia ja miettineeni, että taitavat olla oikeastikin aika pelottavia. Takakansien juonitekstit ainakin vaikuttivat osassa kirjoja hurjilta. Katsoin tänään, että kirjastossa ne on kyllä sijoitettu lastenosastolle, eli ehkä minä olen nuorena ihan turhaan karttanut näitä. ;)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.