Pojat, lukemaan! haastekoonti

Eniten minua kiinnostaa tie -blogin suketus käynnisti mainion ja mielestäni todella tärkeän Pojat, lukemaan! -haasteen, jonka tarkoitus on nimensä mukaan saada pojat lukemaan enemmän. On paljon puhuttu tosiasia, että suomalaiset lapset ja muoret lukevat vähemmän kuin ennen ja pojat vähemmän kuin tytöt. Hyvä lukutaito korreloi menestykseen myös muilla elämän osa-alueilla (lähde) ja vastaavasti huono lisää syrjäytymisriskiä.

Jokainen halukas sai ottaa osaa haasteeseen itselleen sopivammalla tavalla esimerkiksi vinkkaamalla hyvistä, poikia kiinnostavista kirjoista vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai lahjoittamalla hyvän kirjan koulun kirjastoon tai jollekin tutulle pojalle.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Tarkastelin Suketuksen haastetta ennen kaikkea peruskoulun opettajan näkökulmasta. Uudessa, 2016 voimaantulevassa opetussuunnitelmassa on otettu käyttöön käsite monilukutaito, jolla tarkoitetaan lukutaitoa hyvin laajassa merkityksessä. Oppilaita pitää siis kouluissa opettaa lukemaan erilaisia tekstejä (uutiset, kirjat, kirjeet, sähköpostit jne.), kuvia, tilastoja, diagrammeja, taulukoita, mainoksia, matemaattisia kaavoja yms. Monilukutaidossa korostetaan myös sosiaalista lukutaitoa sekä sitä, että eri oppiaineilla on oma kielensä ja koodinsa, joiden lukutaito oppilaiden myös tulisi hallita. Toki oppilaiden pitäisi myös oppia suhtautumaan tietoon ja kaikkeen lukemaansa kriittisesti. Kaiken tämän oppimiselle on selvästi huonommat edellytykset jos oppilaan perusluku- ja kirjoitustaito ovat heikkoja.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Hyvä tekstilukutaito tarkoittaa mielestäni sitä, että ymmärtää lukemaansa. Ymmärtävä lukutaito voidaan puolestaan saavuttaa, kun lukeminen on sujuvaa, ja sujuvuus saavutetaan ainoastaan ja vain treenaamalla eli lukemalla. Siksi minusta on tärkeää, että kaikkia lapsia - ei pelkästään poikia - kannustetaan lukemaan erilaisia tekstejä. Ja ei, en usko, että pakottamalla saadaan aikaiseksi mitään hyvää, ja tiedostan toki sen, että vaikka minä ja kaikki muut kollegani yhdessä lasten vanhempien kanssa kuinka innostaisimme ja kannustaisimme lapsia lukemaan, kaikki eivät siitä kuitenkaan kiinnostuisi. Uskon kuitenkin, että jos vanhemmat näyttävät myönteistä esimerkkiä ja kotona ja koulussa tarjotaan paljon erilaisia lukumahdollisuuksia ja esitellään monipuolista kirjallisuutta, on mahdollista sytyttää kipinä lukemiseen sellaisessa lapsessa tai nuoressa, joka muuten ei olisi vapaaehtoisesti kirjaan tarttunut.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Minä itse olen ryhtynyt käyttämään äidinkielen opetuksessa ateljee- eli daily5 -opetusmenetelmää, jossa opettaja lukee oppilaille paljon ja oppilaat lukevat itse paljon autenttista kirjallisuutta. Opetus siis perustuu kirjallisuudelle. Se on jo yksi tapa kannustaa lapsia lukemaan. Kukin oppilas lukee oman taitotasonsa mukaisia kirjoja useamman kappaleen vuoden aikana.

Noh, kuten ylläolevasta löpinästä voitte huomata, aihe on minusta tärkeä ja ajankohtainen. Listasin tätä haastetta varten kirjoja, joiden uskon kiinnostavan poikia. Listassa on lukemiani ja bloggaamiani kuvakirjoja ja lukukirjoja, mutta siitä puuttuvat valitettavsti oikeastaan kokonaan tietokirjat, sarjakuvat, vitsikirjat ja karttakirjat, ja juuri niitä pojat monesti haluavat kirjastoreissuilla (siis niillä, joita luokan kanssa tein viikottain) lainata. Muutamasta hyvästä kirjasta olen vinkannut myös facebookissa erilaisissa opettajille suunnatuissa ryhmissä.

Penny Dale: Dinojen pelastuspartio (Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki)

Kuvakirjat, taaperokirjat, luukkukirjat :
(Uskon, että pojat kuuntelevat mielellään kaikenlaisia kuvakirjoja, mutta listasin ne kirjat, joita oma kolmevuotias poikani toistuvasti on halunnut kirjastosta lainata tai joita olemme lukeneet useita kertoja peräkkäin hänen pyynnöstään.)



Alakouluikäiset:
(* -merkityt ovat myös yläkouluikäisille sopivia)
Yläkouluikäiset:

Kuvat tässä postauksessa ovat kirjasta Dinojen pelastuspartio (Penny Dale, Kustannus-Mäkelä, 2014, suom. Raija Rintamäki). Kirja yhdistää kaksi asiaa, joista moni pikkupoika on yleensä innoissaan. kulkuneuvot ja dinosaurukset. :)

6 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Lisäksi vielä aikuisen oma malli, eli lukeminen ja lukemisesta puhuminen on havaittu olevan yhteydessä lapsen lukukiinnostukseen. Joten ollaanpa mallina :)!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tekstistä ja osallistumisesta, Kia! Asiaa! Minäkin pohdin uutta opsia ja olen iloinen monilukutaidon korostamisesta, mutta silti mietin kauhuissani, millä ne kaikkein vaikeimmat tapaukset saataisiin edes välttävällä tasolla lukemaan ja ymmärtämään lukemaansa. Se on iso haaste, ja kuitenkin nyky-yhteiskunnassa on kyettävä jollain tasolla operoimaan tekstien kanssa, jotta pärjää. Kai se on vain yritettävä näyttää itse mallia ja kannustaa töissä kokeilemaan kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan täysin mietteesi! Ja eihän tässä kai opena muuta voi, kun tarjota tosiaan kaikkea mahdollista peliohjeista, resepteihin, runoihin ja vaikka vitsikirjoihin. Alakoulussa luokanopettaja pystyy tietysti jo ihan tavallisten oppituntien puitteissa tuomaan lukemista lapsille. Kunpa tosiaan oppilaat oppisivat "edes" sen sujuvan, ymmärtävän lukutaidon. Monilukutaito vaatiikin sitten taas jo enemmän.

      Poista
  3. Olipas täällä kivat kirjalistat! Arvostan todella työssäsi toteuttamaasi pedagogiikkaa, jossa kirjoista tehdään osa arkea! Sujuva lukeminen ja lukemisen ymmärtäminen helpottavat kummasti elämää, siksi lukutaitoa pitää vaalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin innostunut tuosta ateljee-opetusmenetelmästä, ja olenkin iloinen, että lohjalaisen Muijalan koulun vararehtori pari vuotta sitten tutustutti minutkin ko. menetelmään. :)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.