Melkein yksivuotiaan kirjavalinnat - eli erilaiset katselukirjat

Meillä luetaan paljon erilaisia kirjoja, ylivoimaisesti kuitenkin eniten kuvakirjoja. Toki myös perheemme yksivuotiaalle luetaan häntä kiinnostavia katselukirjoja. Päätinkin esitellä niistä tämän hetken suosikit, kun Lukutoukka/ Krista kyseli minulta taannoin Rähmäräpylä-postauksen yhteydessä, voisiko kyseistä kirjaa lukea yhdessä pienen vauvan kanssa. Rähmäräpylässä kuvat ovat isoja ja selkeitä, joten mietin, että varmasti niitä voisi hieman isompi vauva mielellään katsoakin, mutta tietenkään pieni vauva ei itse tarinaa varmasti jaksa kuunnella, vaikka lukijan äänestä pitäisikin. (Krista esittelikin sittemmin blogissaan pari taaperoille tarkoitettua kirjaa, joista varmasti on iloa uuden vauvan perheessä vielä pitkään.)

Meillä on esikoiselle luettu ihan pienestä vauvasta lähtien, ja hän selvästi nautti, kun sai kuunnella lukijan ääntä ja osoitella erilaisia kuvia kirjoissa. Kuopuksenkin kohdalla tämä sama lukuintoilijaksi aivopeseminen kasvattaminen aloitettiin hyvissä ajoin, ja ihan ensimmäiseksi kaivoin esikoisen vanhat vauva- ja taaperokirjat kaapin ylähyllyltä esiin.

Parhaita kirjoja pieniin, tahamisiin kätösiin ja terävien naskalihampaiden ulottuville ovat sellaiset, joiden sivut ovat tukevaa pahvia, mahdolliset luukut tarpeeksi kestäviä ja sivujen liimaukset pitäviä. Parista pahvikirjasta jouduin leikkaamaan mössöksi mussutetut kulmat esikoisen jäljiltä pois (katsokaa vaikka profiilikuvastani autenttinen esimerkki tuosta maistelusta), mutta muuten kirjat olivat yllättävän hyvässä kunnossa.

Kävi kuitenkin niin hassusti, että esikoistamme kovasti kiehtoneet perinteiset vauvakirjat, joissa oli vauvan osoiteltaviksi tarkoitettuja kuvia ja vähän myös tekstiä, eivät kelvanneetkaan kuopukselle. Toiminnan miehenä hän haluaa päästä itse aktiivisemmin osalliseksi lukukokemuksesta ja ottaa tuntumaa kirjaan. Jos kirjassa ei ole näperrettävää, ei kuopus jaksa kuunnella lukemista tai katsella edes kuvia. Hänen pitää saada tehdä ja koskea. Ihan parhaiksi ovatkin siis osoittautuneet ne katselukirjat, joissa on luukkuja, kurkistusaukkoja, peilejä tai erilaisia pintoja. Niitä tuo parin viikon päästä vuoden täyttävä vauva jaksaa tutkia vaikka kuinka kauan ja niille hän kirjaimellisesti kiljahtelee ilosta. Uudeksi ihastukseksi ovat myös nousseet kirjat, joissa on ääninappeja. Niitäkin näet pääsee painamaan ihan itse.

Tässä muutama kuopuksen kirjasuosikki:

Ellen Giggenbachin (suom. Annukka Ahola) Iloinen SANAKIRJA (Egmont Kustannus Ab/ KIRJALITO, 2012) oli löytö parin vuoden takaa Hulluilta Päiviltä. Olin tuolloin varma, että sen iloiset, paikoin kohollaan olevat ja kiiltävpintaiset kuvat kiehtoisivat tuolloin yksivuotiastamme. Pah, olin väärässä. Kuopus sen sijaan on ottanut kirjan omakseen, tutkailee, tunnustelee ja narskuttaa sitä esikoisenkin edestä. Jokaisella aukeamalla tyttö ja mies puuhailevat jotain arkista esimerkiksi syövät aamupalaa. Viereisellä sivulla on puuhastelukuvaan liittyviä kuvia ja niiden sanaselitykset.

Muumien tutkimusretki (Egmont Kustannus Ab/ KIRJALITO, 2011) oli pitkään kuopuksen suuri suosikki. Siinä jokaisella sivulla on lauseen, parin verran luettavaa, isot kuvat ja paljon erilaisia pintoja, joita voi koskea. Yhä uudestaan ja uudestaan vauva jaksoi - ja jaksaa edelleen - koskea hiiren karvaista korvaa ja pehmeää pilveä. Ne nähdessään hän usein myös kiljahtelee riemusta.

Kirjan suunnittelusta ja tekstistä vastaa Heli Venhola, kuvituksesta Kristian Huitula,
Värityksestä Esa Jäppinen ja Ulkoasusta Kari Puikkonen/ KARIPU.

Yksinkertaisin kirjasuosikki on puolestaan ollut niin ikään esikoiselle hankittu Koske ja kokeile, kylvyssä (Tammi, 2010), jossa jokaisella aukeamalla on kaksi kuvaa eli peseytymiseen liittyvää esinettä sekä lyhyt huudahdus. Osassa kuvissa on kosketeltävä pinta. Muut sivut kuopus skippaakin nopeasti, mutta ne kuvat, joissa on tunnusteltavaa hän jaksoi tutkia yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä kirja on jo selvästi menettämässä hohtoaan. Onkohan se liiankin yksinkertainen?

Uusiksi suosikeiksi ovat muodostuneet Mauri Kunnaksen ääninappikirja PIIPAA! Meluisat menopelit (Otava, 2014) ja Satu Karhun suomentama Petteri Kaniini Kurkista ja kosketa (Otava, 2014). 

Meluisissa menopeleissä on kuusi aukeamaa, joissa jokaisessa on jokin kulkuneuvo. Kuvat ovat tuttuja 

Kunnaksen muista kirjoista. Jokaiseen kuvaan on liitetty pieni ääninappi, jota painamalla kuuluu kulkuneuvosta lähtevä ääni. Kaikkein aidoin ääni lähtee paloautosta, mutta junan ääni on kuopuksen suosikki, sillä sen kuullessaan hän hytkyy ylös alas äänen tahtiin. Tässä kirjassa on selvästi parasta, että pienet sormet pääsevät ja osaavat jo itse painaa nappeja. Harmi vaan, että lakaisukoneen nappi on jo lakannut toimimasta.

Luultavasti suosituin näistä kaikista kirjoista on Petteri Kaniini Kurkista ja kosketa. Se on myös tuorein hankintani, jota on luettu tässä viikon sisällä jo aika monta kertaa. Kannessa Petteri Kaniinilla on pehmeä vatsa, ja retiisikin tuntuu joltakin (noh, ehkä hieman muoviselta). Kirjassa on katseltavaa molemmille lapsillemme, sillä sen lisäksi, että siinä on vauvaa ja taaperoa kiehtovia tunnusteltavia kohtia, pari luukkua ja kurkistusreikä, voi sen avulla leikki-ikäinenkin opetella värejä, muotoja ja numeroita. Pidän erityisesti siitä, että tasokuvioiden rajat ovat koholla, samoin numeroiden pinnat ovat karheampaa materiaalia. Se tukee muotojen oppimista. Olisin silti toivonut vielä enemmän noita pehmeitä ja karvaisia yksityskohtia. Possun nahka olisi esimerkiksi voinut olla samenttinen.

Tällaisia kirjoja meillä lueskelee perheen pienin. Millaisista kirjoista teidän vauvanne ja taaperonne nauttivat?