Opas sormiruokailun aloittamiseen: Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja

Esikoiseni ollessa aikoinaan siinä iässä, että hän alkoi maistella kiinteitä ruokia, osti lapsen isoäiti meille aivan loistavan kirjan Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja (Tammi 2012). Kirjan ovat kirjoittaneet toimittaja sekä sormiruokailuun keskittyneen blogin (Ella ja Essu) kirjoittaja Hanna-Mari Arosilta ja ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen, joka on väitellyt tohtoriksi lasten ravitsemuksesta ja joka on aiemmalta ammatiltaan kokki. Kirjan lukuisat ruokailu- ja ruokakuvat on ottanut Ulla-Maija Lähteenmäki.

Isoäiti ei kirjaa ostaessaan tiennyt mitään koko sormiruokailusta tai siitä, että noihin aikoihin se oli kasvava trendi vauvaperheissä. Minä olin sormiruokailusta varovaisen kiinnostunut ja luinkin kirjan yhdeltä istumalta. Ja voin kertoa, että innostuin sormiruokailun ideasta niin paljon, että ryhdyin toteuttamaan sitä esikoisemme kanssa. Sen jälkeen myös keskimmäinen lapsemme on aloitellut kiinteiden maistelua sormiruokaillen, ja nyt myös kuopuksemme on saanut maistella ensimmäiset bataattiateriansa sekä soseena että sormiruokana. Mikään sormiruokailufanaatikko en kuitenkaan ole, vaan olemme aina noudattaneet kirjassakin mainittua tapaa antaa lapselle sormiruokapalojen lisäksi myös soseita niinä kausina, kun tuntuu, että lapsi ei saa tarpeeksi ravintoa pelkästään sormiruokaillen.  Tiedän, että toiset ovat ehdottomia siinä, että pelkkä lapsentahtinen sormiruokailu riittää lapselle kuin lapselle, mutta itse en tykkää sellaisesta ehdottomuudesta.

Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja tarjoaan kattavan tietopaketin sormiruokailun hyödyistä, sen aloittamisesta ja tietysti myös koko joukon erilaisia reseptejä ruokiin, joita lapsi voi syödä omin sormin. Kaikki reseptit ovat sellaisia, että niiden ruokia voi syödä muukin perhe, ja monessa on mainittu, miten ruuista saa helposti muokattua vähän isommille taaperoille tai aikuiselle sopivaa ruokaa. Minä pidän myös siitä, että reseptien yhteyteen on kirjoitettu kuinka monelle hengelle ne on suunniteltu. Tässä kirjassa noudatetaan Suomen neuvoloissa käytettäviä ravitsemussuosituksia. Reseptien lisäksi kirjasta löytyy taulukot vauvoille sopimattomista ruoka-aineista ja siitä, minkä ikäiselle vauvalle kannattaa ja sopii tarjota ruokia tietyistä ruokaryhmistä (esim. maitotuotteet, liha ja viljatuotteet). Oikein näppäriä ovat myös sivuilla 23 ja 24 olevat vinkkilistat nopeisiin ja helppoihin sormin syötäviin ruokiin, joita voi vaikka ottaa matkoille mukaan. Minä pidin myös lukuisista sormiruokailevien vauvojen vanhempien sanomista kommenteista, jotka on liitetty kirjaan muun tekstin oheen.

Isin lihapullia meillä on tehty paljon. Bataatti-kvinoasalaatti ja Raikas kanasalaatti sopisivat myös nykyiseen ruokavaliooni. (Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja, Tammi 2012)

Mikäli haluaa aloittaa sormiruokailun lapsensa kanssa suosittelen tutustumaan joko tähän tai johonkin muuhun aiheesta kirjoitettuun opukseen, mutta perusperiaate sormiruokailussa on siis se, että lapsi syö oman ruokansa sormin, ei aikuisen syöttämänä. Sormiruokailu aloitetaan lapsentahtisesti, eli silloin, kun tällä on kehittynyt siihen fysiologiset valmiudet. Lapsen pitää osata tarttua asioihin ja viedä niitä suuhun sekä kyetä istumaan turvallisessa pystyasennossa, koska takakenossa (esim. sitterissä) ruoka menee helpommin kurkkuun. Koska kakomisrefleksi on vauvoilla edempänä suussa kuin aikuisilla, hän alkaa helposti yksiä ja kakoa, vaikka ruoka ei ole vielä nielussa. Tämä tekee sormiruokailusta turvallista. Kirjoittajat muistuttavat, että sormiruokailevaa lasta ei saa koskaan jättää ruokailemaan ilman aikuisen valvontaa, sillä vaikka vauvoilla kakomisrefleksi on laukeaa edempänä suussa kuin aikuisilla, pitää aikuisen kuitenkin olla aina läsnä vahtimassa, että ruoka ei kuitenkin pääse juuttumaan lapsen kurkkuun. Lisäksi aikuisen täytyy varmistaa, että tarjoaa lapselle sopivaa ruokaa, eli pehmeitä, sopivan kokoisia suupaloja. Periaate on kirjoittajien mukaan se, että mitä pienempi ruokailija, sitä suuremmat palaset. Jos pystyt murskaamaan hedelmät kielelläsi, voi lapsi syödä sitä ilman hampaita. 

Minä lisäisin kirjaan ehdottomasti myös sellaisen turvallisuusohjeen, että kovin flunssaisille ja tukkoisille vauvoille sekä taaperoille kannattaa antaa mieluummin sosetta. Tämä perustuu omiin kokemuksiini, sillä kahden vanhimman lapsen kanssa olen yhteensä kolme kertaa joutunut siihen tilanteeseen, että ruokapala on kuin onkin juuttunut heidän kurkkuunsa, olen joutunut kääntämään lapsen ylösalaisin ja lyömään selkään, että pala on irronnut. Tilanteet ovat olleet aika pelottavia, ja jälkikäteen olen ymmärtänyt, että flunssan takia lapsi on ollut kovin räkäinen ja hänen hengitystiensä ovat olleet turvoksissa, eli pala on jäänyt sitten normaalia helpommin kiinni.

Miksi sitten kannattaa antaa vauvalle sormiruokaa? Ravitsemusterapeutin mukaan sormiruokailun etu purkkiruokien syöttämiseen on palakoko.  Karkeamman ruuan ja suurempien palojen syöminen kehittävät lapsen suun ja käsien hienomotoriikkaa ja pureskelutaitoja. Pureskelu lisää syljeneritystä ja on hyväksi hampaille. Sormiruokailevan lapsen äiti puolestaan kannustaan kirjassa kokeilemaan sormiruokailua sen helppouden takia. Lapselle ei tarvitse kokata kokonaan eri aterioita kuin muulle perheelle ja ruokailutilanteetkaan eivät kulu pelkästään siihen, että aikuinen yrittää syöttää lasta. Tämän minä voin allekirjoittaa. Ravintoloissa saa itsekin syödä rauhassa, kun lapsi syö itse. Sormiruokailu on kyllä melko sottaista puuhaa, ja vanhempien pitää opetella sietämään aikamoista sotkua!

Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirjassa onkin kuin varoittavana esimerkkinä listattu eniten sotkuja aiheuttavien ruokien top kolmonen!

Varudu sotkuun! (Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja, Tammi 2012)