Empo-kirjat kertovat ystävyydestä ja erilaisuudesta

Meillä on ollut ilo lukea viime aikoina lukuisia lastenkirjoja, joista sekä perheemme lähes kolme- että viisivuotias lapsi ovat pitäneet valtavasti. Näiden suosikkikirjojen joukkoon ovat päässeet myös nämä  Pirkko Haraisen kirjoittamat ja Ulla Virkamäen kuvittamat kirjat hiljaisesta, ystävällisestä ja omalla tavallaan kuitenkin niin rohkeasta Empo Leijonasta.

Sarjan ensimmäinen kirja Empo ja oikea ystävä (Kustannus-Mäkelä Oy2014, saatu kustantajalta) esittelee Empo Leijonaa , joka on kiltti ja avulias, mutta ehkä hieman liiankin hiljainen pikkukoululainen. Empo on nimittäin tottunut tekemään, mitä muut häneltä pyytävät ja olettavat hänen tekevän, ja sen tähden hän joutuu usein työntämään omat haluamisensa ja mieltymyksensä taka-alalle. Empo esimerkiksi esittelee vanhempiensa pyynnöstä vieraille voimiaan, vaikka mieluiten hän soittelisi huuliharppuaan. Hän kuuluu koulun jalkapallojoukkueeseen kuten kaikki muutkin pojat, vaikka oikeasti hän haaveilee siitä, että oppisi tanssimaan yhtä hienosti kuin salainen ihastuksensa kohde Linda. Koska Empo mielellään myötäilee muita ja on hieman ujo, hän saa tyytyä niihin syntymäpäivälahjoihin, joita muut pitävät hänelle sopivina - ei niihin, mitä olisi itse toivonut. Karkkipussistakin Empo tyytyy syömään aina ne karkit, joista kukaan muu ei tykkää.

Pirkko Harainen & Ulla Virkamäki: Empo ja oikea ystävä (Kustannus-Mäkelä Oy 2014)

Empo kuitenkin saa äänensä kuuluviin aivan oikeassa paikassa, eli silloin, kun pitää puolustaa muita. Ollessaan kavereiden kanssa pelaamassa palloa Empo huomaa paikalle pyöräilevän uuden lapsen. Empon mielestä tulokas vaikutti terhakoine korvineen, kippurahäntineen ja ystävällisine kasvoineen oikein mukavalta. Muut lapset kuitenkin tekevät aika ikävästi (juuri niin, kuin lapsille monesti oikeassakin elämässä on tapana uusiin tulokkaisiin aluksi suhtautua...): He nauravat Paavo Pystykorvalle ja pilkkaavat tämän korvia ja häntää. Silloin Empo huomaa tokaisevansa: "Ja teillä on jotenkin paremmat, vai?" Empon rohkea tokaisu saa muut ymmärtämään, että jokainen niistä on erinäköinen, mutta aivan yhtä hyvä! Paavo otetaan mukaan peliin, ja Empo saa Pystykorvasta itselleen mitä parhaimman ystävän, jolle uskaltaa kertoa jopa salaisista haaveistaan.

Pirkko Harainen & Ulla Virkamäki: Empo ja oikea ystävä (Kustannus-Mäkelä Oy 2014)

Sarjan toisessa kirjassa Rohkeasti vaan, Empo (Kustannus-Mäkelä 2016, saatu kustantajalta) Paavo Pystykorva ja Empo ovat parhaimmat ystävät. Paavo on heistä kahdesta se, joka viihtyy suuressa väkijoukossa, on aina suunapäänä ja tykkää esiintymisestä.

Pirkko Harainen & Ulla Virkamäki: Rohkeasti vaan, Empo (Kustannus-Mäkelä Oy 2016)

Empo on mieluiten kahdestaan Paavon tai Lindan kanssa, nauttii hiljaisuudesta eikä halua valokeilaan. Joskus Empo on hieman liiankin ujo, sillä esimerkiksi kirpputorilla hänestä tuntuu liian kiusalliselta kysellä haluamansa kirjan hintaa. Kirja jää sillä kertaa ostamatta.

Pirkko Harainen & Ulla Virkamäki: Rohkeasti vaan, Empo (Kustannus-Mäkelä Oy 2016)

Kaveruksen joutuvat kuitenkin ihan uuden tilanteen eteen, kun Paavo menettää yllättäen äänensä. Heidän kaveruutensakin tuntuu hieman erilaiselta, kun Paavi ei ole enää pitämässä keskustelua yllä. Pojat keksivät lähteä kirpputorille, jossa Empo joutuu väkisinkin tilanteisiin, missä hänen pitää astua esiin ja saada oma äänensä kuuluville, koska Paavo ei voikaan enää puhua hänen puolestaan. Empo joutuu esimerkiksi tekemään kahvilassa heidän molempien tilaukset. Vaikea paikka tulee, kun tirskuva tyttöjoukko saapuu paikalle, eikä Paavo ilmeisestä halustaan huolimatta voi jutella heidän kanssaan. Empon on juteltava, jotta kaksikko ei vaikuttaisi ihan hassuilta. Yllättäen Empo huomaakin, että jutteleminen onkin ihan kivaa. Ja niinpä Empo jopa rohkaistuu hakemaan sen kirjan, joka ensimmäisellä kerralla jäi ostamatta.

Pirkko Harainen & Ulla Virkamäki: Rohkeasti vaan, Empo (Kustannus-Mäkelä Oy 2016)

Tarinalla on mielestäni oikein ihana loppu: Vaikka Empo oppii, että tarvittaessa hän kyllä uskaltaa ja pystyy puhumaan vieraille, on myös selvää, että hänen ei kuitenkaan tarvitse olla yhtä puhelias kuin Paavo, jolle on luontaista olla aina äänessä. "Minä en jaksaisi puhua enempää", Empo huokaa, kun Paavo patistaa häntä kertomaan itselleen läksyistä ja koulupäivän tapahtumista. Paavo ei näet ole saanut mennä kouluun, koska ei äitinsä mukaan jaksaisi kuitenkaan olla puhumatta. Paavo tylsistyy kotona, mutta oppii ehkä siinä sivussa, että joskus voi antaa muillekin suunvuoron...

Empo-kirjat ovat nopealukuisia ja värikkäitä kirjoja, joiden tarinat viihdyttävät ja miellyttävät lukijoita leikki-ikäisistä ekaluokkalaisiin. Olen pari vuotta sitten lukenut Empo ja oikea ystävä -kirjan ekaluokassani, ja se toimi mainiona keskustelun avaajana, kun aiheina olivat kaveruus, kiltteys ja rohkeus sanoa oma mielipiteensä.