Kiirettä, kiukkua ja kohtaamattomuutta lapsiperheessä? Lue kirja Prinsessa Rämäpään talvitaika!

Tunnustan, että olen jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä vältellyt kaikenlaisten prinsessa- ja keijukirjojen lukemista. Siksi meinasin sivuuttaa myös Tammen tänä syksynä julkaiseman kuvakirjan Prinsessa Rämäpään talvitaika, jonka on kirjoittanut Elina Hirvonen ja kuvittanut Mervi Lindman. Koska Hirvonen on mielestäni kirjailija, joka tuo lastenkirjoihin ja niiden aiheisiin oman, uudenlaisen näkökulmansa, päätin sittenkin tutustua Prinsessa Rämäpäähän lähemmin. Ja olipa hyvä, että tutustuin, sillä eihän tästä kirjasta oikein voi olla pitämättä (kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta).

Prinsessa Rämäpään talvitaika kertoo oivaltavasti siitä, miten me aikuiset ja lapset katselemme asiota niin kovin usein aivan eri näkövinkkelistä. Aika usein aikusilla on mielessä arjen sujuvuus ja ne kaikki "pitää tehdä" -asiat. Lapsi ei tunne kiirettä samalla tavalla, ja mielikuvitus ja sekä leikit vievät hänet mennessään. On ihan ymmärrettävää, että lapsesta on monesti paljon tärkeämpää esimerkiksi rakentaa se hieno legolinnake valmiiksi tai hoitaa nallet nallesairaalassa terveeksi kuin tulla puurolle tai hammaspesulle juuri sillä punaisella sekunnilla, kun isi tai äiti käskee. Prinsessa Rämäpääkin tietää tämän, sillä vaikka aika usein se (äiti) on myös kiva, muuttuu äiti välillä ihan toisenlaiseksi: 

Mutta joskus äiti kurtistaa silmiä koko ajan niin, että niiden väliin tulee ryppy. Silloin se hermostuu kaikesta, erityisesti pukemisesta tai hampaiden harjaamisesta ... Se ei ymmärrä, että minulla on tärkeä asia kesken ...

Rämäpää on siis pieni tyttö, jolla on salaisuus: hänen salainen aarrearkkunsa on täynnä ihmeellisiä esineitä. Arkusta löytyy muun muassa kultainen Tärkeiden ajatusten kruunu, jonka hän laittaa päähän, kun pitää ajatella tärkeitä ajatuskia. Keltainen on Hauskojen ajatusten kruunu, ja siitä on apua, kun kaipaa piristystä. Rämäpään aarrearkusta löytyy kruunuja, koruja ja erilaisia hepeneitä moniin tilanteisiin. Valkoiset helmet esimerkiksi kannattaa laittaa kaulaan silloin jos alkaa itkettää, mutta ei missään nimessä halua itkeä. Kaikkein tärkein aarre on luultavasti taikasormus, joka on Rämäpään isoisotädin peruja. Se pystyy nimittäin kuljettamaan kantajansa mihin tahansa paikkaan tämä haluaa!

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)

Rämäpään äiti ei tietysti tiedä näistä taika-aarteista mitään. Hän huolehtii vain siitä, että Rämäpää tulee heti pukemaan ulkovaatteen, jotta pikkuveli-Onni pääsee pulkkamäkeen. Onni odottaa jo topattuna eteisessä, mutta Rämäpää valitsee huolellisesti aarteita, joita saattaa ulkona tarvita. Äiti hoputtaa ja hoputtaa. Rämäpäällä kestää. Ja kaikkihan me tiedämme, kuinka uuvuttavalta tuntuu kaikkien vaatekerrastojen pukeminen päälle talvipakkasilla kahdelle lapselle. Ja joskus sitä saattaa pinna kiristyä. Tulee kiire, kiire, kiire ja kiukku, kiukku, kiukku! Kuten tulee Rämäpään äidillekin:

- Rämäpää! Mitä ihmettä sinulla on päällä? Kuka lähtee pulkkamäkeen prinsessamekossa? 

Äh. Äiti ei tajua mitään. 

- Koskaan ei tiedä milloin tarvitaan... 

- Hepenet pois ja haalarit päälle heti! äiti komentaa. 

- Mutta minä tarvitsen supervoimia... 

- Kohta suutun niin, että tarvitset ihmettä. Onni läkähtyy ulkovaatteet päällä ja sinä sen kuin säksätät.

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)

Kuulostaako tutulta? Voin veikata, että aika monessa perheessä on käyty vastaavanlainen keskustelu. Noh, Rämäpään äidin huono tuuli vaan kasvaa, kun Onni tekee kakan juuri silloin, kun Rämäpään prinsessamekon helma juuttuu haalarin vetoketjun väliin. Lähtiessään vaihtamaan Onnin vaippaa äiti antaa Rämäpäälle ukaasin: 

- Jos sinulla ei ole ulkovaatteet päällä kun Onni on valmis, vien kaikki prinsessamekot kellariin, äiti huutaa. ... Minä vihaan talvea, sanoo äiti.

Rämäpää päättää pelastaa tilanteen ja kuljettaa äidin taikasormuksen avulla paikkaan, jossa ei ole talvea, lunta ja toppavaatteita. Hän järjestää äidille olohuoneeseen rantaloman, aurinkotuoleja ja jäätelöannoksen. Tarvitaan kuitenkin vielä aika monta aarretta arrearkusta - myös ne valkoiset helmet - ennen, kun äiti pysähtyy, vetää syvään henkeä, pujottaa Rämäpään taikasormuksen sormeensa ja löytää itsensä lasten kanssa hiekkarannalta.

- Ei voi olla totta! Sinä et edes alkanut pukea!
Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)

Ai kamala, että Hirvonen osaa kirjoittaa lapsen näkökulmasta niin, että minulla nousee melkein tuskanhiki pintaan tätä kuvakirjaa lukiessani. Tunnistan niin hyvin nuo tilanteett, joissa Rämäpään äidin suusta pääsee uhkauksia ja tiuskimista. Rämäpäällä on tärkeä tehtävä kesken, mutta äiti ei ehdi laskeutua lapsen tasolle ja kuunnella, mitä tytöllä on sanottavana. Toki joskus on tilanteita, että on oikeasti pakko toimia vikkelästi, ja kyllä lapsikin saattaa vitkutella ihan vain siksi, että ei huvita. Mutta kyllä varmaan monelta pahalta mieleltä vältyttäisi, jos joskus muistaisi pysähtyä ja kuunnella!

- Huutaminen ei ole kivaa, minä sanon.

- Olen tosi pahoillani, äiti sanoo ja halaa minua pitkään.

Myös meidän kolme- ja viisivuotiaat lapsemme pitävät Prinsessa Rämäpää ja talvitaika -kirjasta. Kolmevuotias pyysi monta uudelleenlukukertaa ja viisivuotias halusi kirjoittaa kirjasta oman blogikirjoituksen! Hän kuvasi kirjan ja luki sen sitten uudestaan nauhalle ulkomuistista. <3 Vaikka kirjan aihe on oikeastaan vakavahko, tuo Lindmanin leikkisä, mutta havainnollinen kuvitus siihen tervetullutta iloisuutta ja vastapainoa.

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja talvitaika (Tammi 2017)