Upea Unikudelmia-näyttely

Sukelsin tiistaina uneen, unikudelmiin ja uniaiheisten kirjojen maailmaan aivan ihastuttavassa Unikudelmia-näyttelyssä Helsingin Annantalossa. Minulla oli onni päästä osallistumaan opastetulle kierrokselle, jonka vetivät näyttelyn ideoijat, suunnittelijat ja käsikirjoittajat Anna Anttonen ja Kati Inkala. Anttonen ja Inkala työskentelvät kumpikin Oulun sanataidekoulu Valveen vastuuopettajina, ja he ovat työstäneet Unikudelmia-näyttelyyn huiman määrän sanataidekasvatusmateriaalia, joka on vapaasti ladattavissa täältä.



Täytyy sanoa, että olin kierroksen jälkeen kerrassaan lumoutunut. Anttonen ja Inkala ovat rakentaneet näyttelynsä 31 suomalaisen yö- tai uniaiheisen kirjan ympärille. Jokaikinen yksityiskohta näyttelyssä on siis löydettävissä myös jostain kirjasta. Minä riemuitsin kierroksen aikana siitä, kuinka Anttonen, Inkala ja heidän mahtava työryhmänsä on onnistunut herättämään kirjat sisältöineen eloon ja tuomaan ne siihen silmieni eteen. 

Kuvitusta Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucànderin teoksesta Lohikäärmeunia (S&S 2015)
Kierros alkoi Nukkuhuoneesta, jossa huonetta hallitsee huijarisänkykauppiaan antiikkisänky. Sen yläpuolella komeilee unentuojan univarjo, jota kirjovat erilaiset tekstilainaukset ja höyhenet. Noita höyheniä, samoin kuin unennäkijöiden symboleita silmiä ja avaimia löytyy muuten ympäri näyttelyä, ja niitä voikin etsiä unien mailla kulkiessaan.

Anna Anttonen huijarikauppiaan antiikkisängyllä

Huijarikauppiaan sängyllä loikoillessaan voi ihailla (Johanna Huhtamaan maalaamia) Kirsikka-tädin taiteilemia uniaiheisen miniatyyritauluja, jotka on kuvailtu Unienvaihtaja-romaanissa. 


Tarkkakorvainen uneksuja voi kuulla myös vienoa kuorsausta, joka taitaa tulla Upponallen talvipesästä...



Suuren suuret unisiepparit hallitsevat tilan kattoa, ja lisäksi sieltä löytyy myös monta fantasian porttia, joiden avulla voi matkata unen ja valveen välillä. Ehkä jollekin kävijälle tällaisina portteina ovatkin tuttuja esimerkiksi tuulipuu tai hawaibambi? Jos uni ei kuitenkaan tule, sitä voi houkutella lähemmäs laskemalla vaikka lampaita.

Kati Inkala esittelee unisieppareita ja wa


Kun kävijä on vaipunut uneen, hän saapuu näyttelyssä alueelle, josta löytyy sekä Hyvien unien haaveranta että Pahojen unien aaveranta. Rannalla voi nähdä joukon suuria munia, joista unet kuoriutuvat. Hyvien unien haaverannalta löytyy myös Leikkikalumaa, johon rikkinäiset ja vanhat lelut lähtevät jatkamaan elämäänsä. Leikkikalumaassa voi kurkistella Liisa-nuken häävastaanotolle tai harrastaa unikävelyä Suomen tunnetuimman unissakävelijän kanssa. 




Toki Unikudelmia-näyttelyssä pääsee vierailemaan myös kirjastoon, eikä edes mihin tahansa kirjastoon, vaan juuri siihen, jossa pienellä Alma-tytöllä on tapana lukea öisin kirjoja. Ehkäpä hänkin valitsee luettavakseen jonkun niistä 31 teoksesta, joiden pohjalta näyttely on rakennettu ja jotka löytyvät Unien kirjastosta. Kirjaston hyllyillä on kyllä myös monta muutakin tarpeellista tavaraa kuten esimerkiksi tiimalasi, joka mittaa aikaa unesta valveeseen, sanko täynnä käytöstä poistettuja unia ja mustikkamehua, jonka voimalla Nukkumatin ajoneuvo kulkee





Jos huonosti käy, saattaa uni kuljettaa nukkujan myös tuolle Aaverannalle, jossa painajaishissi kuljettaaa katsomaan painajaisia. Osa kirjallisuuden painajaisunista on vangittu näyttelyyn suuren sermin taakse, ja sinne on saarretty esimerkiksi Ulrika Eleonooran muotokuva ja Ainon isän ääriviivahahmo. 



Unien maailmaan on päätynyt myös unineidon rukki, joka kenties on juuri se sama rukki, johon Prinsessa Ruusunen pisti sormensa ja vaipui satavuotiseen uneen. Prinsessan tarinan on näyttelyä varten kuvannut ja tänne Suomeen sijoittanut taiteilija Taruliisa Warsta




Näyttelyn lopussa voi vielä istahtaa varta vasten näyttelyä varten valmistettuun Tähtisumuvaunuun, joka taitaakin olla Nukkumatin planetaario. Oikeiden tähtikuvioiden lisäksi sitä koristavat myös Satu Kontisen taiteilemat hauskat yksityiskohdat kuten Uppiksen planeetta.

Bongasin näyttelystä ja opastuksesta monta tuttua teosta kuten esimerkiksi Tatun ja Patun oudon unikirjan, Mauri Kunnaksen Yökirjan, Onnelin ja Annelin nukutuskellon, Viestejä koomasta -nuortenromaanin, Kudottujen kujien kaupunki -romaanin sekä hienon Yö-aiheisen tietokirjan Yö - Kirja unesta ja pimeän salaisuuksista. Toki näyttelyyn oli valittu monta teosta, joista en ollut kuullut tai joita en ole koskaan lukenut, mutta jotka nyt ehdottomasti haluan lukea. Voikin siis sanoa, että Unikudelmia on paitsi suuri kunnianosoitus uniaiheiselle kirjallisuudelle myös aivan loistava kirjavinkkausnäyttely. Inkala kertoikin näyttelyn jälkeen, että toki heillä oli Anttosen kanssa taustalla ajatus ja toive, että Unikudelmia-näyttely innostaisi ihmisiä tekemisen kautta lukemaan, löytämään kirjallisuuden ja kirjojen maailman. "Halusimme tehdä tämän isosti. Tämä ei ole pientä tämä on isoa!" Anttonen kertoo.

Voin vain kuvitella, kuinka suuri ja mielenkiintoinen työ Unikudelmia-näyttelyn tekemisessä on ollut. Näyttelyssä on mukana monia suomalaisten nykytaiteilijoiden töitä, jotka on tehty näyttelyä varten. Sen voikin siis mennä katsomaan myös nykytaidenäyttelynä. 



Näyttely on ollut alunperin esillä Oulussa Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikoilla kulttuuritalo Valveella huhti–heinäkuussa 2017. Siellä sen kävi katsomassa 14 000 kävijää. Oulussa näyttelyn yhteydessä järjesttettiin myös opastuksia eri-ikäisille lapsiryhmille, ja lapsilta saatu palaute on tekijöiden mukaan ollut todella positiivista. Kyselin heiltä tietysti, milloin Annantalossa järjestetään lapsille avoimia opastuksia, sillä haluan ehdottomasti viedä omat lapseni katsomaan näyttelyä ja toivottavasti myös kuulemaan siitä niin lumoavasti kuin minä pääsin kuulemaan. Opastuksia kuulemma mitä luultavammin tullaan järjestämään, mutta aikatauluja ei ole vielä lyöty lukkoon. Isäinpäivänä on ainakin tulossa tapahtuma koko perheille, jossa Unikudelmia-näyttelyn ympärille on luotu erilaista toimintaa. Sinne siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.