Leijona se venytteli - 100 vuotta suomalaista lastenrunoa

Olen aiemminkin tainnut mainita, että meillä luetaan lasten kanssa liian vähän runoja. Noh, yksivuotiaan nuorimmaisen kanssa kyllä loruttelemme, ja isosisarustenkin kanssa leikimme lorupussilla, mutta varsinaisia lastenrunokirjoja me luemme harmittavan vähän. Kaikenlainen kielellinen leikittely kun on hyväksi lapsen sanavaraston ja kielitajun kehitykselle, ja runot ja lastenlorut avaavat hauskalla tavalla uusia kielellisiä ikkunoita. Päätin tehdä tämän asian suhteen ryhtiliikkeen, ja otimme lasten kanssa iltalukemistoon pitkästä aikaan lastenrunokirjan.

Valitsemani kirja on Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston toimittama ihana runokokoelma Leijona se venytteli - 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta (Lasten Keskus 2017, arvostelukappale). Siihen on koottu suomalaisia lastenrunoja 100 vuoden ajalta, yli 50 tekijältä, joista osa on erittäin tunnettuja, osa esikoisrunoilijoita ja osa jo unohdettuja kynäniekkoja. Kirja on jaettu aihepiireittäin seitsemään lukuun, ja niissä käsitellään perhettä, leikkiä, koulua ja oppimista, liikennettä, ammatteja, luontoa ja suomalaisuutta. Kirjan ilmeikkään ja runoja mitä parhaimmailla tavalla avaavan ja tukevan kuvituksen on loihtinut Maija Hurme. Kuvat ja runot yhdessä vievät lukijan aikamatkalle halki itsenäisen Suomen satavuotisen historian.

En oikein edes tiedä, osaanko kertoa ja kirjoittaa oikein tästä mielestäni loistavasta runokirjasta. Minä ihastuin siihen niin kovasti ehkä siksi, että runojen kautta piirtyy hienosti esiin se, millainen Suomi ja täällä vallitsevat arvot ovat olleet vaikkapa 100, 50 tai 20 vuotta sitten. Itsenäisyyden alkuvuosikymmenten runoista voi esimerkiksi lukea rakkauden nuoreen maahan, kotiin ja perheeseen. Suurin osa suomalaisista sai elantonsa maataloudesta, ja perhemalli oli hyvin perinteinen, samoin perheen sisäinen työjako. Tämä näkyy esimerkiksi Aili Nissisen runossa Kotini (1920):

On peltojen perällä siintävä salo,

ja lehdon liepeellä keltainen talo.

Se kotini onpi kaunoinen,

mut aatoksilleni armahainen.

On isäni hyvä ja äitini hellä.

He ain' ovat ahkerat liikkehellä.

He kotia hellin huoltaa ja häärää,

he viisaasti kaikkia miettii ja määrää.

...

Myös lapsen ja lapsuuden muuttuminen näkyy läpi kirjan. Siinä, missä sata vuotta sitten asuttiin pääosin perinteisissä ydinperheissä, on nykyään monenlaisia perheitä, eikä nykyrunoissa enää useinkaan häärää viisas isä- tai äitikulta, joka kaiken määrää. Tuula Korolaisen Niilo-runossa (2009) poika kertoo, miten vanhempien eron takia hän ja veli joutuvat venymään niin kuin kuminauha, eikä rauhaa ole enää jäljellä ollenkaan. Vanhemmilleen hän haistattaa huilut.

Ammattien kirjo on nykyään laajempi kuin vaikkapa 100 vuotta sitten, ja toisaalta tosiasia on, että meillä on täällä myös kiirettä, stressiä (Annika Sandelin: Aamustressi 2013/2014) ja työttömyyttäkin (esim. Jorma Torvinen: On työttömyyttä, 1981). Tästä huolimatta runoista välittyy positiivinen kuva ja ajatus siitä, että lapsi voi tähdätä mihin ja kuinka korkealle tahansa, ehkä jopa avaruuteen saakka.

Runot on siis valittu taiten, ja ne todella ilmentävät aikaansa. Joukosta löytyy valistavia runoja, joissa esimerkiksi varoitellaan tupakoinnin ja karkinsyönnin vaaroista ja muistutetaan hammaspesun tärkeydestä. Uudemmissa runoissa lapset saavat kiukutella ja kapinoida, joskus jopa huutaa ja räyhätä. 2010-luvulle tultaessa runoissa suomalaisuuden kuva on moninaistunut, ja Suomi on kansainvälistynyt.

Omat lapseni tykkäävät tästä runokirjasta selvästi, vaikka eivät varmastikaan ymmärrä kaikkia runoja. Varsinkin vanhimmissa runoissa on sellaisia sanoja, joita nykyään ei enää kuule, mutta silti lapset eivät ole kertaakaan pyytäneet minua lopettamaan runojen lukemista. Heistä on hauskaa, kun kerron, että se ja se runo on kirjoitettu silloin, kun isomummi/ mummi/ kummitäti/ isi/ lapsi itse on syntynyt. Kaksi runoa on tähän mennessä ollut yli muiden, ja ne kaksi saan lukea ilta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Lasten suosikit ovat Kaija Pispan Ötököiden huvipuisto (1985) ja Markus Koskisen Yöjuna Rovaniemelle (2008).

Leijona se venytteli on runokirja, joka sopisi kenen tahansa suomalaisen kirjahyllyyn iästä riippumatta. Itse mietin, että voisin ostaa tämän esimerkiksi kummitytölleni ja lukea luokassa myös oppilailleni eri oppiaineiden yhteydessä.

Edit. 29.10. Unohdin kokonaan mainita, että kirjan lopusta löytyy runokohtainen sanaselitysosio, muutamia sanataidetehtäviä ja ystäväkirjasivut, jotka voi täyttää haastattelemalla esimerkiksi isovanhempiaan tai vaikka kummitätiään, omia vanhempiaan tai jotakuta muuta aikuista. Kiva tapa innostaa lapsilukija tutkimaan lisää historiaa ja luomaan uusia tulkintoja kirjan runoista sekä vaikka luomaan omiaan!